Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kotimaan matkailun suosio näkyy leirintäalueiden vilkastumisessa – Erityisesti ulkomaalaisten matkailijoiden määrä on nousussa

Leirintäalueiden yöpymismäärät ovat selvästi nousussa. Viime vuonna yöpymisiä oli yhteensä 1,8 miljoonaa. Nousu on 3,4 prosenttia vuodesta 2017. Erityisesti ulkomaalaisten yöpymismäärät ovat nousseet. Ulkomaalaisten osuus on 18 prosenttia kaikista yöpymisistä.

Näin selviää Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa tehdystä tutkimuksesta, jossa selvitettiin leirintämatkailun suosiota, rahavirtoja, rakennetta sekä tulo- ja työllisyysvaikutuksia. Tutkimuksen teettäjinä ovat Suomen Leirintäalueyhdistys ry ja SF-Caravan ry.

Leirintämatkailun liikevaihto Suomessa on vuonna 2019 noin 215 miljoonaa euroa. Liikevaihto on kasvanut yhdeksän prosenttia vuodesta 2017. Ala kerryttää yli 79,3 miljoonaa euroa veroja ja veroluonteisia maksuja.

Leirintäalueella majoittuva seurue käyttää rahaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin keskimäärin 237 euroa. Henkilöä kohden rahaa kuluu päivässä noin 104 euroa, jolloin kasvua on kahdeksan prosenttia edellisvuodesta.

Valtaosa leirintämatkailijoiden rahankäytöstä kohdistuu leirintäalueen ulkopuolelle. Suurimpia hyötyjiä ovat ruokakaupat, huoltamot, kahvilat ja ravintolat. Tyypillinen leirintämajoitusta sisältävä matka maksaa koko seurueelta noin 1 300 euroa.

Leirintämatkailun työllisyysvaikutus Suomessa on noin 2 740 henkilötyövuotta. Se on noussut noin 221 henkilötyövuodella verrattuna vuoteen 2017. Leirintämatkailijoiden rahankäytön välitön työllisyysvaikutus on 1 848 henkilötyövuotta.

Leirintämatkailijoita innostavat matkalle eniten vapaus paikan ja ajan suhteen sekä matkakohteiden ja vaihtoehtojen monipuolisuus. Matkailijoina korostuvat yli 35-vuotiaat, aikuistaloudessa asuvat ja keskituloiset henkilöt.

Leirintämatkailun sesonki on viime vuonna laajentunut heinä- ja elokuun sesonkiajasta touko–kesäkuulle sekä syyskuulle. Heinäkuu on säilyttänyt asemansa huippukuukautena.

Mediaanikeskiarvon mukaan leirintäaluemajoituksen sisältävä matka kestää tyypillisesti viikon. Tavallisesti ollaan kaksi yötä yhdellä leirintäalueella. Karavaanareiden matkat ovat kestoltaan selvästi pitempiä kuin muiden leirintämatkailijoiden.

Tutkimuksen mukaan 84 prosenttia matkailijoista suosittelee hyvin tai melko todennäköisesti leirintäaluetta ystävilleen. Leirintämatkailijoista lähes kaikki, 97 prosenttia, aikovat tehdä uuden matkan ensi vuonna. Vastaajista joka kolmannes ennakoi oman leirintämatkailunsa lisääntyvän lähivuosina.