Leffafestari leviää Helsinkiin – "Elokuvia vähemmän tunteville suosittelen ennakkoluulottomuutta"

Pihla Viitala näyttelee Marian paratiisi -elokuvassa herätysliikkeen johtaja, "unisaarnaaja" Maria Åkerblomia. Sami Kuokkanen

Jussi Vehkasalo

Suomen suurin elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa leviää Helsingin elokuvateattereihin 19. syyskuuta alkaen.

– Meillä on käytössä lähes 20 valkokangasta, suurimmat salit ovat Bio Rexissä ja Savoy-teatterissa, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Lanerva

Kinopalatsin keväistä tulipaloa seuranneiden vesivahinkokorjausten vuoksi festivaali ei saanut täyttä varmuutta tiettyjen, vielä remontin alla olevien Kinopalatsin salien valmistumisesta esityskuntoon.

– Kinopalatsista käytössämme on nyt neljä salia, väistötilana käytämme yhtä Tennispalatsin salia.

Myös Helsinki International Film Festival -nimellä tunnetun festarin ohjelmistossa on noin 160 pitkää elokuvaa ja 190 lyhytelokuvaa.

– Viime vuosina elokuvalippuja on festivaalin aikana myyty reilut 60 000, Lanerva jatkaa.

Hän ei allekirjoita sitä, että kyseessä olisi vain elokuvadiggareiden ja elokuvien hard core -kuluttajien festari.

– Me olemme koko Helsingin elokuvafestari. Elokuvia vähemmän tunteville suosittelen ennakkoluulottomuutta.

Festarin nettisivuilla elokuvat on ryhmitelty teemoittain, voi aloittaa vaikka gaalaelokuvista, joiden kerrotaan olevan kuluneen vuoden kiinnostavimpia, puhutuimpia ja kohutuimpia elokuvia. Festivaalin pääsarjan eli avainelokuva-teeman alle on koottu elokuvia, jotka tarjoavat läpileikkauksen festarin ohjelmiston eri sarjoihin. Teemoja on kaikkiaan 25, ja se helpottaa elokuvien etsimistä.

– Elokuvat valitsee R&A Ministeriö, johon kuuluu vajaat parikymmentä henkilöä. Perinteenä on, että elokuvien valinta ei keskity yhdelle henkilölle, koska makuja ja erilaisia näkemyksiä on monia, Lanerva selostaa.

Elokuvien valitsijoita vierailee kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla raportoiden elokuvista ja ehdottaen elokuvia Rakkautta & Anarkiaa -ohjelmistoon. Valitsijoiden joukkoon kuuluvia käy katsomassa elokuvia myös festarin aloitteesta.

– Meille sopivista elokuvista tulee ideoita myös kansainvälisten verkostojemme kautta. Elokuvavalinnoissamme on aina menty ennemmin alakulttuurin puoleen, vaihtoehtona valtavirtaelokuville, 31 vuotta festarin taiteellisena johtajana toiminut Lanerva linjaa.

Elokuvafestivaali

Järjestetään 32. kerran. Ensimmäisen kerran festivaali järjestettiin vuonna 1988 Kulttuuriyhdistys Imagen toimesta.

Festivaali nappasi nimensä italialaisen elokuvaohjaaja Lina Wertmüllerin elokuvasta Rakkautta ja Anarkiaa (1972).

Festivaalin tämän vuoden kotimainen pääelokuva on 1920-luvun Helsinkiin sijoittuva, Zaida Bergrothin ohjaama Marian paratiisi, joka saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 4. lokakuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  2. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  3. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  4. Sympaattinen lättähattu kulkee Helsingin ja Porvoon välillä vielä 4 kertaa – junankuljettaja Gunnar kehuu kurvikkaan reitin erikoisuuksia
  5. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  6. T24: Korona sotki Hiilamon perheen suunnitelmat - Karibian purjehdus vaihtui veneilyyn Baltiassa ja Riian lahdella
  7. T24: Alkoholin kulutus kasvoi Virossa vuonna 2019 – Syynä halventuneet hinnat ja kasvava tulotaso
  8. Kaupunki kysyy asukkaiden ajatuksia terveyspalveluiden ulkoistamisesta – muutos tapahtuu ensi vuoden alussa
  9. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  10. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  11. Musiikkitalo saa lasiterassin, joka on auki pitkälle talveen – Lauri Haav aloittaa ilmaiset kesäkeikat torstaina
  12. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  13. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  14. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  15. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  3. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  4. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  5. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  6. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  7. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  8. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  9. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  10. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  11. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  12. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  13. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  14. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  15. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.