Pitääkö lautanen syödä tyhjäksi? – Hävikkiviikolla vähennetään roskiin päätyvää ruokaa

Motivan Elina Ovaskainen kertoo nuorten olevan kokkauksessa kekseliäitä. Motiva

Kaisa Paastela

Ruokahävikkiä voi jokainen vähentää. Näin uskoo Motivan asiantuntija ja kotitalousopettaja Elina Ovaskainen

Ensi viikolla vietetään Hävikkiviikkoa, jonka aikana muun muassa yli 7 000 yhdeksäsluokkalaista kokkaa kotitalousopettajiensa johdolla ruokia yllätysraaka-aineista, jotka muuten päätyisivät roskikseen. Helsingistä mukana on 11 koulua.

Ovaskaisen mielestä teemaviikolle ja aiheesta muistuttamiselle on tarvetta.

– Hävikki on aivan järjetöntä, kun miettii kulunutta aikaa ja rahaa sekä hävikin aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Globaalisti 30 prosenttia kaikesta ruoantuotannosta menee hukkaan, Ovaskainen toteaa.

Eniten kotitalouksista roskiin heitetään vihanneksia, hedelmiä ja leipää.

– Myös kodeissa valmistettua ruokaa menee paljon roskiin sen jälkeen, kun sitä on ensin muutamia päiviä säilötty jääkaapissa.

– Yksi viikon teemoista onkin kannustaa ja opettaa siihen, miten ruokia voi tuunata ja käyttää.

Hävikki-battlessa ysiluokkalaiset saavat käyttöönsä joko kauppojen tai kotitalousluokkien hävikkiraaka-aineita, joista tehtävänä on loihtia ruokia. Voittajaksi valitaan houkuttelevimman näköinen annos.

– Nuoret ovat taidokkaita ja kekseliäitä ja tuottavat huikeita uusia ruokia annetuista aineksista, kertoo kisaa aiempia vuosina tuomaroimassa ollut Ovaskainen.

Ovaskaisen mukaan nuoret saavat usein kotoa mallin siihen, miten ruokaan suhtaudutaan: ostetaanko sitä liikaa kaupasta ja onko roskiin heittäminen pikkujuttu.

– Harvoin aikuinenkaan jaksaa miettiä koko tuotantoketjua alusta loppuun asti, jolloin vaikka porkkanan roskiin heittäminen voi tuntua mitättömältä.

Ovaskainen toteaa, että koska elämme yltäkylläisyydessä ja vailla pelkoa näköpiirissä olevasta ruokapulasta, se väistämättä vaikuttaa asenteisiimme. Paasauksen sijaan hän haluaa kuitenkin vinkata mukavia tapoja vähentää hävikkiä.

– Otetaan luova hulluttelu mukaan ruoanlaittoon, koko perhe voi osallistua. Aina ei tarvitse mennä reseptikirjojen mukaan. Tehdään ruokaa siitä mitä kaapissa on. Samalla myös taidot karttuvat.

Entä pitääkö hävikin vähentämisen hengessä lautanen syödä aina tyhjäksi?

– Lautasen voi syödä tyhjäksi, kun ottaa vähemmän ruokaa kuin jaksaa syödä, sitä kun yleensä voi hakea lisää.

– Meillä on vähän huono tapa ahnehtia liikaa ja esimerkiksi ravintolan buffetissa otetaan lautanen ääriä myöten täyteen. Myös yli oman kulutuksen ja tarpeen syöminen on osa hävikkiä, Ovaskainen pohtii.

Hävikkiviikkoa vietetään valtakunnallisesti 9.–15. syyskuuta.

Neljä vinkkiä: Näin vähennät hävikkiä

Ruokaa voi huoletta ostaa kaupasta vähemmän. Lisäksi voi kokeilla ruoan verkkokauppaa, jolloin ostokset tulee suunniteltua ja heräteostoksia tulee vähemmän. Tämä myös säästää rahaa.

Tehdään ruokia soveltaen siitä mitä kaapista löytyy.

Ylimääräinen leipä kannattaa pakastaa tai tehdä köyhiä ritareita.

Vihannekset saa kulumaan kun pitää useammin kasvissosekeittopäiviä.

Vinkit antoi Motivan Elina Ovaskainen. Motiva Oy on valtion yhtiö, jonka tehtävänä on vauhdittaa kestävää kehitystä.

Aiheeseen liittyvää

  1. Omenat kiertoon asukkaiden voimin – Puistolassa asuva Tiina keksi keinon vähentää roskiin päätyvää satoa
    5.9.2019 6:20
  2. Kippari-Kallekin luottaa vihreään voimaan – Pinaatti on hyvä raaka-aine niin terveysintoilijan kuin herkuttelijan keittiössä
    11.8.2019 8:05
  3. Tutkimus: Ruokajätettä syntyy monilla yhä viikottain, vaikka ruuan roskiin heittämistä pyritäänkin välttämään
    11.9.2018 8:15
  4. Sturenkadun yhteisestä hävikkijääkaapista tuli huippusuosittu – kaappiin on tuotu haettavaksi jopa täytekakkuja
    25.11.2018 9:40
  5. Hävikkiruokaravintola Nolla sulki ovensa – uusi paikka on salaisuus
    10.11.2018 10:14
  6. Leipäjonot halutaan vaihtaa hävikkiravintoloihin, kustannukset ensimmäisenä vuonna yli 780 000 euroa – "Keksitään pyörää uudelleen kalliimmalla"
    28.8.2018 6:40
  7. Sirkkaruokia kehittävä yritys keräsi 200 000 euroa – "Vastuu lihankulutuksen vähentämisestä on länsimailla"
    5.10.2018 6:20
  8. Uusi kokeilu ylijääneen kouluruoan myymiseksi Helsingissä – nollahävikkiin ei pyritä
    11.9.2018 7:10

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut