Suosittu kirpputoripuisto joutui parkkipirkkojen syyniin: "Palautetta on tullut, että on valvottu liiankin ahkerasti"

Helsingin Uutiset (HU 31.8.-1.9.) kertoi viime viikonloppuna Dallapénpuiston holtittomasta pysäköinnistä. Lukijan kuva

Sanna Jompero

Kaupungin pysäköinninvalvonta on saanut lukuisia yhteydenottoja Dallapénpuiston edustalla tapahtuvasta pysäköinnistä.

– Dallapénpuistosta on tullut meille palautetta. Valvomme sitä säännöllisesti, kertoo kunnallinen pysäköinninvalvoja KaijaKossila

Viime viikonloppuna virhemaksuja kirjoitettiin 16 ja sitä edellisenä viikonloppuna 15 Dallapénpuiston edustalle väärinpysäköidylle autolle.

Puistossa järjestetään kesäsunnuntaisin Aleksis Kiven kadun kirpputori, jonka aikana autoja on parkkeerattu pitkin nurmialueita ja jalkakäytäviä.

Todellisuudessa sakkojen määrä puiston läheisyydessä voisi olla huomattavasti nykyistä suurempi.

– Virhemaksuja ei kovinkaan paljon ole kyseisestä paikasta annettu, koska ajoneuvot siirretään virheellisistä paikoista nopeasti pois, kun tarkastajat tulevat paikalle, Kossila sanoo.

Joidenkin autoilijoiden mielestä valvontaa saisi olla nykyistä vähemmän.

– Sellaistakin palautetta on tullut, että aluetta on valvottu liiankin ahkerasti. Tapahtumien yhteydessä otetaan paljonkin riskejä pysäköinnin suhteen, jatkaa Kossila.

Ajoneuvon voi purkaa ja lastata pysäköintipaikoilta ja ajoradalta, jos kadulla ei ole pysähtymiskieltoa.

– Viimeinen vaihtoehto on jalkakäytävällä tai pyörätiellä lastaaminen, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Silloinkaan ajoneuvo ei saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä tai pyörätiellä liikkumista, Kossila muistuttaa.

Helsingin muiden kirpputorien kupeessa vastaavanlaisia ongelmia ei ole ollut.

Helsingin Uutiset kertoi viikonvaihteessa puistoa piinanneesta ongelmasta. Harmia on aiheuttanut myös puiston roskaisuus. Ruokaroskien lisäksi puistoon on jätetty myymättä jääneitä vaatteita.

Kossila muistuttaa, että pysäköinninvalvonnan tehtävä on omalta osaltaan edistää liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.

– Meidän tehtävämme on valvoa, että pysäköidään järjestelyiden mukaisesti. Jos jotain on, niin pyrimme vaikuttamaan siihen, olisiko jotain tehtävissä esimerkiksi liikennejärjestelyillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  2. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  3. Energiayhtiön kilpailusta napsahti kaksi 5000 euron voittoa helsinkiläisille junnuseuroille – "Osa rahoista menee perheille, joilla tiukka taloudellinen tilanne"
  4. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  5. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  6. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  7. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  8. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  9. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  10. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  11. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  12. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  13. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  14. T24: Eteläisestä Virosta voi olla vaikea löytää majoitusta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna – Silloin ajetaan Rally Estonia
  15. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  2. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  3. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  4. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  5. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  6. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  7. Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  10. IS: Turkulainen Kristina ällistyi – Postissa tuli kirje ja 1200 dollaria presidentti Donald Trumpilta
  11. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  12. "Aikataulussa ollaan enää nippa nappa" – Raidejokeri kohtasi vaikeuksia, jotka projektinjohtajan mukaan tässä kohti hanketta ovat "hankala asia"
  13. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  14. T24: Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: Paluu Tallinnaan on paluu juurille
  15. Lähes 100 päivää palanut koronasymboli sammutettiin Helsingissä – hotellinjohtaja paljastaa, kuinka jättisydän tehtiin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.