Vimma tunnetaan lastenvaatteistaan, mutta nyt sillä on uudet suosikkituotteet – "Myytiin liki loppuun ennen kuin saimme ne Suomeen"

Uusi isoja kukkia sisältä kangas on Marjut Rahkolan suosikki. Outletissa vierailee myös paljon ompelijoita, koska siellä myydään vaatteiden lisäksi kankaita. Riikka Laine

Riikka Laine

Ilvesvuoren yritysalueella Nurmijärvellä sijaitsevat teollisuushallit kätkevät sisälleen todellisia yllätyksiä.

Yksi yllätyksistä on suomalainen naisten ja lastenvaatemerkki VIMMA, jonka varasto- ja outletmyymälä löytyvät Ilveskaarelta.

Yrityksen perustaja Marjut Rahkola kuvaa toimitiloja rouheiksi ja rennoiksi, ihan kuten suositun vaatemerkin vaatteetkin.

– Ennen kaikkea tämä on toimivin toimipisteemme tällä hetkellä, Rahkola kehuu.

Outlettiin ovat pikkuhiljaa löytäneet myös asiakkaat ja joka perjantaina halliin kokoontuu kymmeniä äitejä tai ompelijoita tekemään merkkivaate ja -kangaslöytöjä.

Vimma tunnetaan etenkin lastenvaatemerkkinä, mutta nykyisin peräti 70 % yrityksen kokonaismyynnistä tulee naisten vaatteista.

Rahkola kertoo muutoksen tapahtuneen viimeisen vuoden aikana.

Muutos lähti siitä, kun Rahkola totesi kotimaisilla lastenvaatemarkkinoilla olevan jo niin monta toimijaa ja naisten vaatepuolella kysyntää.

– Kävimme juuri Tallinnan tehtaalta hakemassa muutamia naistenvaatteita ennen ompelijoiden kesälomia ja otimme niistä heti siellä muutamia kuvia. Tuotteet oli jo myyty melkein kokonaan ennen kuin pääsimme takaisin Suomeen. Vaatteet ovat olleet niin kysyttyjä, että monessa paikassa joudumme myymään jo ”ei oota”, Rahkola kertoo.

Rahkola muistuttaa, että yrityksen tarkoitus onkin vastata kysyntään. Ei tuottaa vaatetta varastoon makaamaan.

– Olen sitä mieltä, että maailmaan ei tarvise tuottaa enää yhtään vaatetta, vaan pärjäisimme olemassa olevilla. Sen vuoksi haluamme tehdä vaatetta tarpeeseen. Tavoitteeni ei ole kasvattaa liiketoimintaa mahdollisimman suureksi, vaan haluan, että vaatteella on oikeasti syy olla olemassa.

Kestävän kehityksen ajatusmaailmaa tukee myös uusin tempaus, eli kirpputorit, joiden järjestämistä kokeiltiin Ilvesvuoressa heinäkuussa. Kirppiksellä asiakkaat saivat laittaa vanhoja Vimman vaatteita kiertoon – vaikka toki myyntiin sai tuoda muutakin.

– Kirppis sai hyvän vastaanoton. Asiakasmäärä tuplaantui ja paljon vanhaa Vimmaa lähti kiertoon. Tämä tapahtuma täytyy uusia vielä, sillä kysyntää tuntuu olevan.

Toinen uusista tempauksista on vaatekutsut, joita voi nyt järjestää yrityksen tiloissa. Asiakkaalla on mahdollisuus kerätä oma porukka mukaan ja tulla sovittelemaan ja ihastelemaan vaatteita. Kutsuilta tuttuun tapaan ”emännälle”, eli porukan kasaajalle on luvassa emännänlahja.

– Muutenkin pyrimme olemaan toiminnassamme mahdollisimman joustavia. Jos rekka sattuu juuri tuomaan uutta vaatetta tehtaalta, niin availemme toki heti paketteja ja asiakas pääsee tutustumaan uutuuksiin tuoreeltaan.

– Tila on siinäkin mielessä hyvä, että tänne pääsee lastenkin kanssa helposti. Helsingissä oli portaita ja parkkipaikkahaastetta, mutta täällä ei ole sellaisia. Ainut mitä kaipaisi, ovat julkiset liikenneyhteydet. Ne voisivat olla paremmat, Rahkola sanoo.

Tausta

Vantaalla asuva Marjut Rahkola perusti Vimma-vaatemerkin kuusi vuotta sitten.

Vaatteet ovat suomalaisten suunnittelijoiden käsialaa ja ne ommellaan Tallinnassa. Suurin osa vaatteista on suunnattu naisille ja lapsille, mutta merkillä on myös miesten paitoja.

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Rahkola ompeli vaatteita harrastusmielessä ja pääsi freelancerina Marimekolle suunnittelemaan lastenmallistoa. Siellä syttyi kipinä omaan vaatemerkkiin.

Nyt Vimmalla on kahdeksan työntekijää ja Nurmijärven toimipisteen lisäksi kivijalkamyymälä Helsingin Punavuoressa.

Varasto- ja varastomyymälä siirrettiin Ilvesvuoreen loppusyksystä 2017, kun yritys tarvitsi verkkokaupalle lisää tilaa. Rahkola tiesi sopivasta vapaasta tilasta, koska hänen miehensä oli ollut rakentamassa halleja.

Verkkokauppa pyörii nyt täysin Nurmijärveltä käsin ja lisäksi outletmyymäälää pidetään auki joka pe klo 12–18 ja joka kuun viimeinen lauantai klo 11–15.

Koko myynnistä n. 80 % tapahtuu verkossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  2. Muumien syntymästä 75 vuotta: Kansallismuseo juhlistaa näyttelyllä – katso tärpit helsinkiläisten museoiden tarjonnasta kesällä
  3. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  4. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  5. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  6. Lukijalta: Korona-aika on hankala ilman älylaitteita
  7. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  8. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  9. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  10. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  11. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  12. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  13. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  14. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  15. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  4. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  5. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  6. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  7. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  8. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  9. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  10. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  11. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  12. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  13. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  14. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  15. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.