Kaupunki suunnittelee Ruoholahdensillan uusimista ja uutta ramppia Mechelininkadulta – tavoitteena sujuvoittaa liikennettä

Helsingin kaupunki suunnittelee Länsilinkin ympäristöön Ruoholahteen ja Kamppiin uusia liikennejärjestelyjä. Tavoitteena on sujuvoittaa kasvavan Etelä-Helsingin ja Länsisataman autoliikennettä sekä varmistaa joukkoliikenteen häiriötön kulku alueella.

Uusilla järjestelyillä kaupunki pyrkii vähentämään autoliikenteen ruuhkautumista etenkin Mechelininkadun ja Porkkalankadun risteyksessä sekä Jätkäsaarenlaiturin ja Hietalahdenrannan risteyksessä. Suunnitelman mukaan peruskorjausikää lähestyvä Ruoholahdensilta on tarkoitus purkaa ja uusia. Lisäksi Mechelininkadulta rakennettaisiin kokonaan uusi ramppiyhteys Ruoholahdensillalle.

Uudelle ramppiyhteydelle ohjattaisiin kaikki autoliikenne, joka tulee etelän suunnasta Mechelininkatua kohti Länsiväylää. Tämä sujuvoittaisi Länsiväylälle suuntaavaa autoliikennettä myös pohjoisen suunnasta. Samalla saataisiin oma ajokaista raitiolinjalle 8. Tällä hetkellä raitioliikenne kulkee eteläisellä Mechelininkadulla sekaliikenteessä ja on altis häiriöille.

Suunnitelmana on, että Porkkalankadulta poistetaan bussikaistat siltaremontin yhteydessä. Tämä on rakentamisaikana mahdollista, koska bussiliikenteen tarve Porkkalankadulla on vähentynyt, kun Länsimetron jatke Kivenlahteen valmistuu. Muutos selkeyttää liikenneympäristöä.

Jätkäsaarenlaiturille ja Hietalahdenrantaan lisätään uudet ajokaistat autoliikenteelle. Lisäksi Ruoholahdenrannan ja Kalevankadun risteyksessä on tarkoitus sulkea nykyinen ajoyhteys ns. Tullaajankujalta Mechelininkadulle. Näin liikkuminen nopeutuu risteysalueen muista suunnista.

Suunnitelma ottaa huomioon kävelijöiden ja pyöräilijöiden sujuvan ja turvallisen kulun alueella. Pyöräteitä aiotaan parantaa etenkin Porkkalankadulla ja Ruoholahdensillalla muuttamalla ne yksisuuntaisiksi.

Liikennesuunnitelmasta on tehty kolme luonnosta, jotka poikkeavat toisistaan raitioliikenteen reitin osalta. Vaihtoehtoiset reitit vaikuttavat Länsilinkin ympäristössä olevan pysäkin sijaintiin. Reiteillä on myös erilainen vaikutus autoliikenteen sujuvuuteen Jätkäsaarenlaiturin liittymässä sekä jalankulun ja pyöräliikenteen järjestelyihin.

Yhdessä vaihtoehdossa raitiolinjat 7 ja 9 pysäkkeineen pysyisivät nykyisillä paikoillaan. Reitti kulkisi entiseen tapaan Tullaajankujan ja Ruoholahdenrannan kautta Helsingin keskustaan.

Toisessa ja kolmannessa vaihtoehdossa raitiovaunut kääntyisivät Jätkäsaarenlaiturin ja Hietalahdenrannan liittymästä vasemmalle Mechelininkadulle. Raitiotiereitti kääntyisi keskustaan päin joko Itämerenkadun liittymästä tai Ruoholahdensillan kohdalta.

Kolmannessa vaihtoehdossa raitiotie risteäisi Baanan kanssa, joten kävelijöille ja pyöräilijöille rakennettaisiin uusi alikulku.

Liikennejärjestelyjen vaihtoehdoista voi antaa palautetta 11.9.2019 asti kaupungin Kerrokantasi-palvelussa (kerrokantasi.hel.fi/lansilinkki).

Palautteen avulla kaupunki tekee liikennejärjestelyistä yleissuunnitelman, joka esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle vuoden 2019 lopulla.

Alustavan arvion mukaan hankkeen kustannukset olisivat 35–43 miljoonaa euroa. Ruoholahdensillan välttämättömän peruskorjauksen osuus kustannuksista on noin 15 miljoonaa euroa.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut