Aamukaste saa Sipoonkorven tuoksumaan huumaavaan raikkaalta.
Merkittyä luontopolkua pitkin reippaileva eräopas ja valokuvaajaAri Talusénhymähtää tyytyväisenä, kun tuoksua ihastelee ääneen.
– Sateen jälkeen tuoksuu vielä paremmalta. Silloin metsän terveysvaikutukset ovat tutkitusti voimakkaimmillaan, Talusén kertoo.
– Jo kymmenessä minuutissa metsä saa kehon ja mielen voimaan paremmin. Yöpyminen tekeekin sitten jo ihmeitä.
Sipoonkorvenupean luonnon esille tuominen on hänelle paitsi sydämen asia, myös leipätyötä. Onneksi työtä ei tarvitse tehdä yksin: Sipoonkorven Luontoyrittäjät ry:ssä missio on yhteinen.
Yhdistys haluaa nykyistä useampien havahtuvan siihen, kuinka upea ja monimuotoinen metsä Sipoonkorpi on.
– Tämähän on maailman paras happibaari eikä edes maksa mitään, ja vielä aina avoinna, Talusén nauraa.
Luontoyrittäjienseuraava yhteistyönä tuotettu tapahtuma on jo kuun vaihteessa, kun kahdeksan yritystä esittelee työtään Metsämessuilla.
Messut on järjestetty pari kertaa aiemminkin samana ajankohtana, Suomen Luonnon päivänä.
Tapahtuma alkaa lauantai-iltapäivänä ja loppuu sunnuntaina ennen lounasaikaa. Paikalla voi myös yöpyä teltassa tai puuhun ripustettavassa tentsilessä, joita vuokrataan makuupusseineen päivineen.
– Metsämessuille voi tulla vain käymään tai pysyä mukana koko ajan, Talusén kertoo.
– Tapahtuma sopii aivan kaikille, jotka pystyvät liikkumaan luontopolkua pitkin.
Metsämessuilla on tarjolla sienineuvontaa, fatbikeja, mindfullnesia, erätaitojen oppimista, luontokuvaamista ja retkeilytavaroiden testaamista.
Nuotiolla porisevat nokipannukahvit, ja yhdistys tarjoaa räiskäleitä niin kauan kuin taikinaa riittää.
Myynnissä on pikkurahalla keittoa ja makkaraa, mutta omat eväät kannattaa ottaa mukaan ainakin, jos aikoo viipyä paikalla pitkään.
Lauantainailtaseitsemältä alkaa iltanuotio, jossa kuullaan asiantuntijoita, kuten Sipoonkorvesta kirjan kirjoittanutta Adela Pajusta. Hän ja Marko Leppänen julkaisivat kesäkuussa Suomalainen Metsäkylpy-kirjan, ja jo vuonna 2017 Terveysmetsä-kirjan.
Paikalla on myös Ylen toimittajaMinna Pyykkö, joka tekee iltanuotiosta ohjelman Radio Suomeen.
Ari Talusén on vakuuttunut, että luvassa on lämminhenkinen ja rikastuttava kokemus.
– Keskustelusta tulee varmasti erittäin mielenkiintoinen, Talusén sanoo.
Ennen kaikkea hän toivoo sitä, että Metsämessut houkuttelevat Sipoonkorpeen sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät yleensä käy metsässä.
– Moni kokee metsän jotenkin pelottavana. Nyt täällä on koko joukko meitä ammattilaisia turvana ja neuvomassa, Talusén sanoo.
Valokuvaajanahän kiersi aktiivisesti maailmalla kolme vuosikymmentä, joten suurkaupunkien saasteongelmat ovat tulleet tutuksi.
Suomen puhdas luonto onkin asia, joka saa turisteilta suut loksahtamaan hämmästyksestä, sitä Talusén on seurannut vierestä monet kerrat.
Eräoppaana Lapissa hän on nähnyt myös, kuinka maailman luokan tähti häikäistyy, kun ympärillä on fanilaumojen sijaan puhdasta luontoa. Nimiä hän ei voi kertoa, mutta sen hän paljastaa, että jo pelkkä puhdas metsäilma saa isotkin starat huokailemaan ihastuksesta.
– Ja meille suomalaisille metsä on aina saatavilla. On se vaan aivan mielettömän hieno juttu, mielestäni hienompaa kuin mikään!