Helsinki kunnostaa Vanhankaupunginlahden lintuvettä.
Kaupunki listaa tiedotteessa Vanhankaupunginlahdella tehtäviä hoitotoimenpiteitä. Niitä ovat muun muassa ruoppaukset avovesialueiden laajentamiseksi, laidunnuksen laajentaminen ja puuston poistot avoimen alueen lisäämiseksi. Myös pienpetoja aiotaan vähentää alueella.
Listalla on myös tekosaarien ja uusien piilokojujen rakentaminen kaupunkilaisille linnuston tarkkailua varten.
– Vanhankaupunginlahden alue on tärkeä yhä suuremmalle joukolle kaupunkilaisia. Uudet piilokojut palvelevat kasvavaa määrää luonnosta ja linnuista kiinnostuneita kaupunkilaisia, sanoo Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki
Vanhankaupunginlahden lintuvesi Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaa toteutetaan käynnissä olevalla valtuustokaudella.
Sinnemäki toteaa alueen olevan kansainvälisesti merkittävä kosteikkolinnuston suojelualue, jonka arvo on hoitotoimenpiteiden ansiosta edelleen kasvamassa.
– Kunnostamalla Vanhankaupunginlahtea lintualueena Helsinki voi vaikuttaa sen linnustoon ja siten toimia uhanalaisen linnuston suojelemiseksi, jatkaa Sinnemäki.
Monet vesilinnut ovat vähentyneet jo pitkään ja erityisen selvästi viimeisen 10–15 vuoden aikana.
Suunnittelut hoitotoimet auttavat myös kahlaajia, jotka ovat toinen suuri linturyhmä, jossa populaatiokoot ovat pienentyneet ja lajien uhanalaisuus on lisääntynyt viime vuosina.