Helsingin uutuusravintolan nimi kikkailee Berliinillä ja ravintoloitsijan nimellä – "Voissa ja maussa ei tulla säästelemään"

Etelähelsinkiläisen Maxillin ravintoloitsija Alexander Gullichsen avaa syyskuun lopulla Eteläesplanadin Bensowin taloon uuden Alexanderplats-ravintolan.

Brasserie-tyylinen ravintola baareineen sijaitsee täysin uudessa ravintolatilassa. Ravintolan nimi tuo mieleen paitsi Berliinin Alexanderplatzin, niin myös ravintoloitsijan etunimen.

– Vaikka brasserie tarkoittaa alkujaan panimoa, on se meille myös ravintola, joka sijaitsee keskeisellä paikalla, on aina auki ja tarjoilee keittiöstään pöytään saakka klassikkoannoksia lounaasta iltamyöhäiseen, kertoo Gullichsen.

Alexanderplatsin myötä ravintola-alalle tekee paluun Gullichsenin 1990-luvulla perustamasta ravintola Safkasta tuttu Sampo Kantele, joka on uutuusravintolan osakas ja keittiöpäällikkö. Safka palkittiin Vuoden ravintola -tittelillä 1994 ja se saavutti myös Suomen ensimmäinen Michelin Bib Gourmand -maininnan vuonna 1995.

Alexanderplatsin keittiömestarina aloittaa ravintola Juuressa pitkän uran tehnyt Jukka Nykänen ja ravintolapäällikkönä Angelo Dinato

– Listaltamme löytyy eurooppalaisia klassikkoannoksia, jotka eivät turhia kikkailuja kaipaa. Emme lähde ehdoin tahdoin muuttamaan hyväksi koettuja klassikoita, vaan pyrimme tekemään annokset sellaisiksi, kuin ne on alun perin mietitty koettavaksi, sanoo keittiöpäällikkö Kantele.

– Käsin leikattu tartar, osterit, laadukas entrecôte perinteisine tykötarpeineen, hyvät kalaruoat ja cremé caramel ovat esimerkkejä brasserieiden listoilta kautta maailman ja Suomessa kun olemme, löytyy meiltä myös silakat ja kaalikääryleet. Voissa ja maussa ei tulla säästelemään, mutta toki seuraamme aikaamme ja huomioimme myös erikoisruokavalioita. Kasviksia käytämme sesongin mukaan, hän jatkaa.

Brasserie ja pub Alexanderplatsissa on asiakaspaikkoja noin 100, joista puolet baarin puolella. Terassilla on 35 asiakaspaikkaa.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut