Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen ensimmäisen armenialaisen ravintolan omistaja: "Moni asiakas ei edes tiedä, missä Armenia sijaitsee"

Ravintoloitsija Gevorg Sahakyan haluaa tarjota Punavuorenkadun Armenian Grill House -ravintolassaan aidon armenialaisen elämyksen.

– Kun asiakkaat istuvat pöydässä, tuodaan kaikki ruuat pöytään. Jokaisella on oma lautanen, johon voi ottaa ruokia. Eli tarjoilemme niin kuin Armeniassa ja tavoittelemme kotoisaa tunnelmaa, Sahakyan kuvailee.

Helmikuussa avautuneen ravintolan ideana on rikkaan ruoka- ja juomakulttuurin kautta esitellä Sahakyanin kotimaata Armeniaa.

Varsinkin siksi, että Armenian Grill House on Suomen ensimmäinen armenialainen ravintola.

– Moni asiakas ei edes tiedä, missä Armenia sijaitsee. Se on yksi maailman vanhimmista maista ja samalla armenialainen keittiö on maailman vanhimpia. Esittelen ylpeydellä kotimaatani.

Georgialaisia ravintoloita Helsingissä on jo useampia. Armenia sijaitsee Georgian naapurissa Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä.

– Muutin Suomeen 2000-luvun puolivälissä, vaimoni tuli hieman myöhemmin, Sahakyan kertoo.

Ravintolan sisustuselementtejä on tuotu Armeniasta. Pöytään istuvan huomio kiinnittyy välittömästi veikeisiin suola- ja pippurisirottimiin, jotka esittävät jonkinlaista puhallinsoitinta soittavia mieshahmoja.

– Viinipullohylly on käsintehty Armeniassa, Sahakyan esittelee tiskin takana olevaa puuhyllyä.

Ravintolan seinällä on kuvia tunnetuista, enemmän tai vähemmän armenialaistaustaisista henkilöistä. Pikavilkaisulla silmä tunnistaa ainakin Charles Aznavourin, Cherin ja System of a Down -bändin.

Samassa liiketilassa toimi aiemmin lounaskahvila. Hieno, persoonallisen näköinen katto on Sahakyanin mukaan peräisin 1980-luvulta.

Ravintolassa on tandooriuuni, jossa tehdään monenlaisia grilliruokia.

Ruokalistalta löytyy monenlaisia herkkuja: esimerkiksi valkosipulilla, mustapippurilla ja armenialaisilla mausteilla maustettua, ilmakuivattua naudanpaistia, viininlehtikääryleitä, jauhelihavartaita ja lavash-leipää.

Tarjolla on liha-, kana- ja kalaruokia, kasvis- ja vegaaniannoksia sekä jälkiruokia. Tärkeässä osassa armenialaisissa ruuissa ovat erikseen pienissä kipoissa tuotavat mausteiset sosekastikkeet.

– Meille tuli juuri Armeniasta lisää erilaisia oluita, viinejä, mineraalivettä sekä yrttejä ja ruokatarpeita.

Ruokailun päätteeksi voi vaikka maistaa armenialaisittain tarjoiltua kahvia kuuluisan Ararat-brandyn kera.

Lounasta ravintolassa on tarjolla arkisin kello 11–15.