"Kauhea väärinkäsitys, ettei olisi opetusta tai koulu olisi avokonttori" – Helsinkiläisen jättikoulun rehtori tyrmää väitteet uusien tilojen haasteista

Jätkäsaaren peruskoulu nelosluokkalaiset pitävät saunaksi kutsuttua pesämäistä tilaa yhtenä koulun hauskimmista. Ylhäällä: Mikaela Kalliopuska (vas), Katariina Järvelä, Rupshali Chakraborty ja Zainab Haireche. Sanna Jompero

Sanna Jompero

Jätkäsaaren peruskoulun uusi, 800 oppilaan koulurakennus Hyväntoivonladulla otettiin käyttöön. Koulu perustettiin kaksi vuotta sitten. Tähän asti se on toiminut Rionkadulla Jätkäsaaressa.

Uudessa rakennuksessa toimii tällä hetkellä luokat 1–4 ja 7. Oppilaita on vasta 260, mutta kun alue kasvaa, uusia oppilaita on tulossa lisää.

Vuonna 2021 koulussa opiskelee 1.–9. luokat.

Aamukahdeksan aikaan koulun ovet ovat lukossa, kuten aina. Sisälle pääsee ovikoodilla.

– Se että ovet ovat lukossa on arkipäivää erityisesti keskustan kouluissa. Se on turvallisuusasia. Meillä on aina ovet lukossa, sanoo koulun rehtori Kirsi Myllymäki

Koulutyö on jo täyttä häkää käynnissä, mutta osa kalusteista puuttuu yhä.

– Kaikki ei ole ollut suinkaan valmista. Kaaoksensietokykyä on vaadittu, mutta kukaan ei ole valittanut. Muutoksiin on totuttu. Tämä on arkea Jätkäsaaressa, Myllymäki toteaa, sillä Jätkäsaaressa on totuttu rakentamisen ääniin.

Rakentaminen alueella jatkuu vielä kymmenisen vuotta eli ainakin 2020-luvun loppuun. Koulussa puolestaan pitäisi syyskuussa kaiken olla jo valmista.

Uusi ja modernit oppimisympäristöt omaava koulu on avara. Omia fyysisiä kotiluokkia ei ole. On soluja, jotka sisältävät aulan vaatteille ja henkilökohtaisille kaapeille sekä erilaisia oppimistiloja, kuten luokkia muistuttavia lasiseinäisiä huoneita ja "olohuoneita".

Kolmos- ja nelosluokkalaiset aloittavat koulupäivänsä oman solunsa olohuoneessa yhteisellä ilmiötunnilla. Aiheena tässä jaksossa on turvallinen maailma. Oppilaat istuvat lattialla

– Aamutunnit ollaan usein yhdessä. Aamuhetkemme on, että kokoonnumme yhteiseen tilaan. Ilmiötunteihin liittyy vahvasti se, että olemme yhdessä, sanoo opettaja Anne Salovesi

Työskentely on yhteisöllistä. Oppilaita voidaan myös tarvittaessa siirtää joustavasti ryhmästä toiseen.

– Se ei ole epäonnistumista, että vaihdetaan kotiryhmää, vaan ihan normaali käytäntö. Jos jollain ei ole vaikkapa kavereita tai tilanne muuten sitä muuten vaatii, niin kotiryhmää voidaan vaihtaa, Salovesi sanoo.

Nelosluokkaiset tytöt eivät pidä muutoksia edelliseen kouluun verrattuna kovinkaan suurina. Jo Rionkadulla käytössä oli kaksi vuotta sitten voimaan tulleen uuden opetussuunnitelmat mukaisia käytänteitä. Jotain uutta kuitenkin on.

– Täällä on aika paljon taideteoksia, sanoo Vivian Forsström

– Ensimmäisenä päivänä koulu tuntui aika sokkeloiselta, enkä löytänyt luokkaa, Ida Huopalainen toteaa.

Mediassa käytiin viime viikolla vilkasta keskustelua uusista oppimisympäristöistä ja niiden vaikutuksista oppimistuloksiin.

Osan vanhempien mielestä ne eivät sovi kaikille. Myllymäen mukaan hyvää, opetussuunnitelman mukaista opetusta voi toteuttaa monenlaisissa tiloissa.

– Tärkein voimavara on innostunut ja ammattitaitoinen henkilöstö. Kauhea väärinkäsitys on, ettei uusissa oppimisympäristöissä saisi opetusta tai että kyseessä olisi avokonttori. Koulussa on monenlaisia tiloja, joita käytetään tarkoituksenmukaisesti.

Myllymäki huomauttaa, että nykyiset oppilaat päätyvät työelämään 2030–luvulla. Tulevaisuuden työelämässä tarvittavia taitoja on syytä opetella jo nyt.

Uudessa koulussa ei ole omia liikuntatiloja lainkaan.

Liikuntatunteja oli tarkoitus pitää vieressä sijaitsevaan Bunkkeriin rakennettavissa tiloissa. Rakennuksen myymisestä tehty valitus Helsingin hallinto-oikeuteen on viivästyttänyt hanketta ja pakottanut kaupungin etsimään tilanteeseen ratkaisua.

Liikuntatunnit pidetään syyskuun alusta alkaen koulun viereen valmistuvassa väliaikaisessa liikuntahallissa.

– Kun Bunkkeri valmistuu, menemme sinne. Halli on niin pitkään käytössä, rehtori Myllymäki toteaa.

Vuonna 1972 valmistunut Bunkkeri muutetaan asunnoiksi ja liikuntatiloiksi, jonne on tulossa uimahalli ja pelikenttiä.

Rakentaminen

Jätkäsaaren peruskoulun uusi koulurakennus Hyväntoivonkadulla otettiin käyttöön tänä syksynä.

Kouluun mahtuu yhteensä 800 oppilasta.

Tällä hetkellä oppilaita on 260.

Koulussa tulee olemaan vuonna 2019 kaikki peruskoulun luokat eli 1.–9.

Rakennuksen on on suunnitellut Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy.

Hankkeen urakoitsijana toimi SRV.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  2. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  3. Salaattibaarit tekivät paluun kauppoihin tauon jälkeen – "Koronan leviämisriski ottimien välityksellä pieni"
  4. Rautatieaseman historialliseen lippuhalliin avattiin uusi ravintola – tältä sisällä näyttää nyt
  5. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  6. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  9. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  10. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  11. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  12. T24: Eteläisestä Virosta voi olla vaikea löytää majoitusta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna – Silloin ajetaan Rally Estonia
  13. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  14. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  15. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  2. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  3. IS: Turkulainen Kristina ällistyi – Postissa tuli kirje ja 1200 dollaria presidentti Donald Trumpilta
  4. Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet
  5. T24: Viron koronatilanne 1. heinäkuuta: Viruksen leviämisvauhti jatkaa hidastumistaan
  6. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  7. Rautatieaseman historialliseen lippuhalliin avattiin uusi ravintola – tältä sisällä näyttää nyt
  8. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  9. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  10. Vihamielinen peli-ilmiö käänsi päitä Helsingin keskustassa – nämä 5 asiaa jokaisen tulee tietää The Last of Us Part II:sta
  11. T24: Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: Paluu Tallinnaan on paluu juurille
  12. Upouuden koulun lasikatto ei kestänyt rankkasateita – "Seuraava ongelma on kosteuden aiheuttama huono sisäilma"
  13. Ainutlaatuinen saari avautuu retkikohteeksi Helsingissä – 1800-luvun luotsituvasta tehtiin ravintola
  14. "Aikataulussa ollaan enää nippa nappa" – Raidejokeri kohtasi vaikeuksia, jotka projektinjohtajan mukaan tässä kohti hanketta ovat "hankala asia"
  15. Lähes 100 päivää palanut koronasymboli sammutettiin Helsingissä – hotellinjohtaja paljastaa, kuinka jättisydän tehtiin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.