Sillan remontin pelättiin ruuhkauttavan autoliikenteen Helsingissä – aiheutuikin yllättävä seuraus

Molempiin suuntiin kulkevat pyöräilijät ja jalankulkijat on mahdutettu kapealle kaistalle. Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen

Lauttasaaren sillan peruskorjaus alkoi viime viikolla, ja saaren asukkaat ovat saaneet jo tuntumaa siihen, miten liikenne toimii kavennetulla väylällä.

Työmaan aikana käytössä on autokaista suuntaansa.

Maanantaiaamuna kahdeksan maissa autoliikennettä on harvakseltaan ja kaikki näyttää sujuvan hyvin.

– Silta vetää nyt hyvin. Aivan toisella tavalla kuin alkukesästä, jolloin Porkkalankadulla oli työmaa, kahvila Mutterista autolleen kiiruhtava Pekka Saarainen kehuu.

Työmaan ruuhkaa helpottaa se, että saaren asukkaat pystyvät kiertämään sillan Länsiväylän kautta.

– Menen joskus itsekin sitä kautta. Mutta aika näyttää, tuleeko tähän ruuhkia, kun kaikki palaavat lomilta.

Myöskään Mutterin kahvilatyöntekijä Sonja Mertanen ei ole havainnut, että siltatyömaa aiheuttaisi ruuhkia.

– Ei tässä ole ollut ruuhkaa edes seitsemän aikaan aamulla, jolloin avaamme. Keväällä niitä kyllä oli, hän kertoo.

Sen sijaan kevyen liikenteen kaistalla on tukkoista. Pyöräilijöitä sillalla kulkee vähintään yhtä paljon kuin autoja.

Kaksisuuntainen pyöräliikenne on mahdutettu yhden jalkakäytävän leveydelle, johon on otettu vain hieman lisätilaa entisestä pyöräkaistasta.

Mukana kulkevat molempiin suuntiin menevät jalankulkijat. Keskustan suunnasta tuleva lenkkeilijä joutuu näyttämään suuntamerkkiä päästäkseen kääntymään vasemmalle.

Lauttasaaren silta korjataan nimenomaan pyöräilyliikenteen ehdoilla. Sillasta on muodostunut Helsingin vilkkain pyöräilyväylä, jota ajaa päivittäin 4 300 – 9 300 pyöräilijää.

Silta on ainoa pyöräliikenteen reitti lännestä Helsingin niemelle.

Sillan autoliikenne on lähes puolittunut vuosituhannen vaihteesta. Vuonna 2000 Lauttasaaren sillan keskimääräinen arkivuorokauden liikennemäärä oli noin 23 000 ajoneuvoa.

Viime vuosina keskimääräinen arkivuorokauden liikennemäärä on ollut noin 12 500 ajoneuvoa.

Länsimetron liikennöinnin alettua bussien määrä Lauttasaaren sillalla on vähentynyt murto-osaan aiemmasta.

Sillalle tulee peruskorjauksen jälkeen kaksi autokaistaa Lauttasaaren suuntaan ja yksi Helsingin keskustaan päin. Pyöräilijöille tulee omat kaistat kumpaankin suuntaan.

Tausta

Vuonna 1969 valmistunut Lauttasaaren silta on huonossa kunnossa.

Peruskorjauksessa kunnostetaan ja vahvistetaan sillan rakenteita.

Uusilla järjestelyillä pyritään siirtämään Lauttasaarentien läpiajoliikenne Länsiväylälle, joka muutenkin tarjoaa yleensä nopeimman reitin Helsingin keskustaan.

Sillalla oleva nostoläppä suljetaan pysyvästi.

Sillan pituus on 317 metriä ja leveys 23,5 metriä.

Remontti kestää ensi vuoden syksyyn asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  2. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  3. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  4. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  5. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista
  6. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  7. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  8. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  9. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  10. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  11. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  12. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  13. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  14. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  15. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  2. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  3. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  4. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  5. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  6. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  7. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  11. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  12. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  13. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  14. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  15. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.