Vuoden 2020 budjettiehdotus julki – ministereiden ja poliittisten avustajien palkkaukseen 5 miljoonan korotus, puoluetukea nostetaan 6 miljoonalla

toimitus

Hallitus aikoo korottaa ministereiden, heidän valtiosihteeriensä ja erityisavustajien palkkausta5 miljoonalla eurolla. Tieto selviää valtioneuvoston tänään julkaisemasta talousarvioehdotuksesta.

Ministereiden ja avustajien palkkaukseen ehdotetaan 11,5 miljoonaa euroa vuodelle 2020. Se on noin 5 miljoonan euron korotus vuoteen 2019 nähden, valtioneuvoston tiedotteessa todetaan.

– Korotus aiheutuu ministerien, valtiosihteerien ja erityisavustajien määrän noususta, palkkioperusteiden tarkistuksista sekä edellisen hallituksen ministereiden palkkioihin kohdistettujen säästöjen poistamisesta, valtioneuvoston tiedotteessa todetaan.

Talousarvioehdotukseen sisältyvät muun muassa valtioneuvoston kanslian sekä oikeuskanslerinviraston toimintamenot, ministerien, valtiosihteerien ja erityisavustajien palkkamenot, puoluerahoitus sekä Suomen EU-puheenjohtajakauden menot.

Puoluetukea nostetaan kuudella miljoonalla eurolla. Vuoden 2019 talousarviossa puoluetukeen on varattu 29,6 miljoonaa euroa, ja vuodelle 2020 esitetään puoluetukeen esitetään 35,6 miljoonaa euroa.

Suomen EU-puheenjohtajuuskauden kuluihin on varauduttu vuosina 2018—2020 yhteensä 70 miljoonalla eurolla. Summasta 60 miljoonaa euroa on varattu vuodelle 2019. Lisäksi sisäministeriön pääluokkaan sisältyy määrärahoja puheenjohtajakauden turvallisuusmenoihin, tiedotteessa todetaan.

Hallitus käsittelee talousarviota budjettiriihessään 17.−18. syyskuuta. Samalla käsitellään julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2020–2023.

Hallituksen budjettiesitys vuodelle 2020

Budjettiehdotuksen loppusumma on 57,0 miljardia euroa, mikä on noin 1,5 miljardia euroa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. Budjettiesitys on 2,3 miljardia euroa alijäämäinen.

Kesän lisätalousarviossa arvioitiin vuodelle 2019 noin 1,7 miljardin euron budjettialijäämää, joten alijäämän arvioidaan kasvavan noin 0,5 miljardilla eurolla ensi vuonna. Valtionvelka nousee vuonna 2020 arviolta 109 miljardiin euroon.

Valtiontalouden tuloiksi arvioidaan 54,8 miljardia euroa, josta 47,1 miljardia euroa on verotuloja.

Valtion verotulojen arvioidaan kasvavan noin 2,4 prosenttia eli noin 1 miljardia euroa vuodelle 2019 budjetoituun verrattuna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  2. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki
  3. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  4. Epäihmisyyden museo mukana näyttelyssä – tiistaista alkaen etsitään uusia tapoja ajatella ihmiselämää
  5. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  6. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  7. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  8. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  9. Lukijalta: Korona lisää päihde- ja mielenterveysongelmia
  10. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  11. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  12. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  13. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  14. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  15. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  4. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  7. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  8. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  9. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  10. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  11. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  12. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  13. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  14. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  15. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.