Asukkaat tuskastuivat: Miksi huumeralli saa pyöriä lähiössä – "Ostarin seutu etoo ja pelottaa osaa"

Jenny Joutsela sekä vanhemmat konstaapelit Pauliina Laukko-Kemppi ja Jukka-Pekka Huuskonen vaihtavat ajatuksia Kontulan huumehärdellistä. Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen

Viime aikoina on kirjoiteltu paljon pillerien katukaupasta Helsingin Hakaniemessä ja Sörnäisissä. Nyt olisi asukkaan mielestä aika havahtua myös Kontulan tilanteeseen.

– Täällä pyörii avoin ja ”viranomaisten hyväksymä” huumeiden kauppatori, jossa pääosa sekä myyjistä että ostajista tulee muualta, väittää kontulalainen Jenny Joutsela

Kontulalaiset ovat hänen mukaansa kyllästyneet huumeneuloihin, itseään piikittäviin narkomaaneihin, nurkkiin virtsaajiin ja diilereiden välisiin tappeluihin.

– Ei ole normaalia joutua elämään jokapäiväistä elämää tämän karusellin keskellä, Joutsela sanoo.

Pienellä kävelyllä kulmien ympäri Joutsela on kerännyt maasta kolme huumeruiskua.

Sokkeloisen ostarin takanurkilla näkyy pieniä seurueita, mutta ainakaan suoraa piikitystä ei juuri nyt näy.

Itä-Helsingin puskaradiossa Facebookissa muutkin asukkaat todistavat samaa: huumekauppa ja huumeiden käyttö aivan Kontulan ostarin ytimessä on arkipäivää. Joku kertoo jo välttelevänsä paikkaa yksin tai ilta-aikaan.

Joutselaa surettaa se, että muuten mukavan ja viihtyisän kaupunginosan keskusta on muuttunut vastenmieliseksi.

– Osa asukkaista tekee ostoksensa muualla, koska heitä etoo ja pelottaa ostarin seutu.Tämä ei tee hyvää alueen yrittäjille.

Poliisin mukaan Helsingissä on muutamia alueita, joissa huumekauppa on yleisempää kuin muualla.

– Kontula on yksi näistä. Siellä on monenlaista yrittäjää, kuten kannabiskauppiaita ja pillerinmyyjiä, Helsingin poliisin hälytys- ja valvontayksikön komisario Katja Nissinen sanoo.

– Valvonnan keinoin siihen yritetään puuttua. Tarkistin, että tänäänkin paikalla on käynyt useita partioita.

Joutselaa ihmetyttää, miten huumeralli saa jatkua päivästä ja vuodesta toiseen ilman että viranomaiset siihen puuttuisivat.

– Poliiseja näkee harvoin ja silloinkin ainoastaan virka-autonsa suojissa, Joutsela puuskahtaa.

Valvonnan ongelma on Nissisen mukaan se, ettei poliisi voi lähteä tutkimaan kenenkään taskuja ilman selkeää havaintoa tai epäilystä.

–  Meitä auttaisi kovasti, jos ihmiset huumeiden myyntiä nähdessään heti verekseltään soittaisivat hätäkeskukseen ja antaisivat tuntomerkit.

– Silloin tilanteeseen pystyisi puuttumaan paremmin.

Nissinen tähdentää, että poliisi ei välitä ilmoittajan tietoja eteenpäin.

– Taannoin saimme yhdestä kohteesta ilmoittajalta hyvän valokuvan. Siitä näkyi henkilö kätkemässä huumeita.

– Tällaiset ovat hyviä, mutta olemme kyllä kiitollisia ihan kaikenlaisista havainnoista.

Nissinen myös muistuttaa, ettei kaikki valvonta ole näkyvää, vaan voi tapahtua siviiliasussa.

– Poliisi tekee kyllä kaikkensa häiritäkseen huumekauppaa mahdollisimman paljon, Nissinen vakuuttaa.

Joutsela toivoo, että Kontulakin saisi pian kipeästi kaivatun ostariuudistuksen.

– Useat idän lähiöt, kuten Roihuvuori, Vuosaari ja Myllypuro ovat saaneet kasvojen kohotuksen ja ovat nousseet ”idän kirouksesta”.

– Itäkeskukselle kasvojen kohotus on päättäjien taholta luvattu seuraavaksi. Milloin on Kontulan vuoro, hän kysyy.

Kontulan ostoskeskus

Kontulan ostari on Suomen suurin kattamaton ostoskeskus, jossa asioi päivittäin noin 30 000 henkeä.

Vuonna 1967 valmistuneen ostoskeskuksen on suunnitellut arkkitehti Aino Tandefelt-Laurila.

Laajennettiin vuosina 1986–1988 sen jälkeen kun Helsingin metroa jatkettiin Itäkeskuksesta Kontulaan.

Metroasema kunnostettiin vuonna 2009. Yli 80 eri liikettä.

Ostoskeskusta hoitaa Kontulan ostoskeskuksen yrittäjäyhdistys.

Ostoskeskuksen yhteydessä toimivat terveysasema, kirjasto, uimahalli ja nuorten toimintakeskus Luuppi skeittihalleineen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 200 ihmisen hätämajoitus joutuu lähtemään pois Kalliosta – tähän osoitteeseen romanit siirtyvät Helsingissä
  2. Omatoimisuus saapui Helsingin kirjastoihin – näihin kolmeen pääsee sisälle, vaikka henkilökunta ei ole paikalla
  3. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  4. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  5. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  6. Stoalla laitetaan jalalla koreasti – ilmaiset paritanssituokiot jatkuvat
  7. Pääkirjoitus: Senaatintorin jättiterassi on tyylikäs, mutta osataan sitä Itä-Helsingissäkin
  8. Sympaattinen lättähattu kulkee Helsingin ja Porvoon välillä vielä 4 kertaa – junankuljettaja Gunnar kehuu kurvikkaan reitin erikoisuuksia
  9. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  10. T24: Korona sotki Hiilamon perheen suunnitelmat - Karibian purjehdus vaihtui veneilyyn Baltiassa ja Riian lahdella
  11. T24: Alkoholin kulutus kasvoi Virossa vuonna 2019 – Syynä halventuneet hinnat ja kasvava tulotaso
  12. Kaupunki kysyy asukkaiden ajatuksia terveyspalveluiden ulkoistamisesta – muutos tapahtuu ensi vuoden alussa
  13. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  14. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  15. Musiikkitalo saa lasiterassin, joka on auki pitkälle talveen – Lauri Haav aloittaa ilmaiset kesäkeikat torstaina

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  2. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  3. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  4. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  5. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  6. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  7. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  8. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  9. 200 ihmisen hätämajoitus joutuu lähtemään pois Kalliosta – tähän osoitteeseen romanit siirtyvät Helsingissä
  10. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  11. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  12. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  13. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  14. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  15. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.