Nelli Matula otti mallia seksuaalisuuden ja kauneuden jumalattaresta – fanit villiintyivät

Nelli Matula Nana Simelius

Toni Tervo

Positiivinen hyökyaalto.

Noilla sanoilla Nelli Matula kuvaili perjantaina julkaistun esikoisalbuminsa keräämää palautetta. Jumalatar-niminen kokonaisuus julkaistiin perjantaina keskiyöllä ja sen jälkeen naisen puhelin on piipannut lähes tauotta.

– Palaute on ollut tosi hyvää ja siitä on tullut tosi positiivinen fiilis. Olin pitkään julkaisematta yhtään mitään ja tiedän, että ydinfanijoukkoni on ollut jo hiukan kärsimätön. Kun olen julkaissut somessa jotain niin heti on tullut kommentteja, että "missä levy?" ja "mitä sä pihtaat". Josko he nyt sitten pysyisivät pari viikkoa tyytyväisenä, laulaja vitsailee.

Matulan mainitsevat ydinfanit ovat etenkin sosiaalisessa mediassa hyvin aktiivisia.

Viime aikoina etenkin uuden albumin kullanhohtoisten promokuvien ilmestyessä sosiaaliseen mediaan, naista on ylistetty maasta taivaisiin ja ristitty muun muassa "Suomen Beyonceksi".

– Onhan se nyt ihan maailman imartelevinta, hän hymyilee.

Jumalatar-albumi käsittelee artistin mukaan kahta, rinnakkain kulkevaa tematiikkaa. Ensimmäinen on korkealentoisempi konsepti, peilaus Afroditeen, muinaisen Kreikan hedelmällisyyden, seksuaalisuuden, rakkauden ja kauneuden Jumalattareen.

– Olen aina ollut todella kiinnostunut historiasta ja Afrodite, vastaavasti Rooman mytologiassa Venus, on aina jotenkin puhutellut. Hän edustaa niin moni asioita, Matula pohtii.

Toinen levyllä käsiteltävistä teemoista on Matulan omaa arkisempaa kokemusta nuorena naisena nykypäivän yhteiskunnassa.

– Se kokemus on hyvin monipuolinen. Se on paikoin voimaannuttava. Paikoin korostetun itsevarma. Paikoin vihainen. Paikoin nöyryytetty ja paikoin pelottavan avoin. Uudempi ja vanhempi tuotanto on levyllä koottu a ja b -puoliin, jotka käsittelevät näitä molempia teemoja.

– Ikävä kotiin on sellainen kappale, josta tuli minulle ehkäpä koko levyn rakkain. Se on lähes kirjaimellisesti sydän vereslihalla kirjoitettu. Alkuperäinen ajatus oli, että se ei tulisi edes julki, koska ujostutti. Siitä tuli todella tärkeä kappale.

Levyn julkaisun jälkeen Matula valmistautuu elämänsä ensimmäiselle levynjulkaisukiertueelle. Jos on naisen aiempaa lavaesiintymistä on seurannut, niin voi veikata tiedossa olevan jotain suurta.

– Visio on aika korkealentoinen, mutta katsotaan mihin budjetti riittää, Matula virnistää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koulujen avaaminen ei lisännyt koronaa – tartunta todettiin 9 koululaisella Helsingissä
  2. Rastilan leirintäalueella kesää vietetään melko normaalisti – kansainvälisissä vieraissa kato, matkailuautojen suosio näkyi jo ennen koronaa
  3. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  4. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  5. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  6. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  7. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  8. Lauttasaaren sillan liikenne vaihtaa puolta lauantain vastaisena yönä – eteläisen puolen rakennustyöt käynnistyvät
  9. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  10. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  11. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  12. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  13. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  14. Epäily: Lihaksikas, ruskettunut miespyöräilijä pahoinpiteli naisen ratsupolulla Oittaalla – kuva
  15. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  4. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  5. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  6. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  7. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  8. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  9. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  10. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  11. Anna Puolakka, 38, kurssittaa sotilaita Santahaminassa – "Ensimmäinen nainen ylenee kenraaliksi 2030-luvulla"
  12. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  13. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  14. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  15. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.