Ay-liittopomo ärähtää "miljardiluokan tulonsiirroista" työnantajille – "Palkansaajat ovat tehneet osuutensa"

Ammattiliitto Pron mukaan Suomen kilpailukykyä rakennetaan kikyn turvin palkattoman työn varaan. arkistokuva

Crista Lassfolk-Feodoroff

Suomen suurimpiin ammattiliittoihin lukeutuvan Pron puheenjohtaja Jorma Malinen on saanut kikystä tarpeekseen. Malisen mukaan Suomen kilpailukykyä rakennetaan liiaksi työntekijöiden etuja karsimalla. – Kiky ei voi rakentua vain palkattoman työn varaan. Nyt yrityksiltä vaaditaan rohkeita investointeja, Malinen sanoo.

– Palkansaajat ovat tehneet osuutensa yritysten kilpailukyvyn eteen.

Tänään maanantaina julkaistu Etlan tutkimus kertoo Juha Sipilän hallituksen toteuttaman kiky-sopimuksen nostaneen työllisyyttä ja parantaneen Suomen kilpailukykyä.

Jorma Malinen ilmoittaa, että kikyn turvin elinkeinoelämä rakentaa tuottavuuttaan lisäämällä palkansaajien työtaakkaa korvauksetta.

– Yritysten pitää kantaa vastuu tekemisestään. Palkattomat työtunnit on poistettava tai ne on kompensoitava täysimääräisesti palkankorotuksilla, Malinen vaatii.

Kiky-sopimuksessa palkansaajien työaikaa pidennettiin 24 tuntia vuodessa, julkisella sektorilla leikattiin lomarahoja, ja vuodeksi 2016 sovittiin palkkoihin nollakorotukset.

– Lisäksi siinä tehtiin miljardiluokan tulonsiirtoja palkansaajilta työnantajille, kun sovittiin työttömyysvakuutus- ja työeläkemaksun siirrosta palkansaajille, Malinen huomauttaa. – Työttömyysvakuutusmaksun vaikutus on yhteensä 0,85 ja työeläkemaksun 1,2 prosenttiyksikköä. Lisäksi työnantajan sosiaaliturvamaksua alennettiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  2. Päiväkoti ja leikkipuisto samoihin evakkotiloihin Malmilla – Muista tämä tärkeä asia
  3. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  4. Vuokranantajilta ennuste: Näillä Helsingin alueilla asuntojen tuotto nousee parhaiten – jopa 7,1 prosenttia
  5. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  6. Saunabuumi jatkuu kuumana: Helsinkiin aiotaan perustaa lisää uusia yleisiä saunoja –  "Rauhoittuminen meren rannalla kiehtoo kaupunkilaisia"
  7. Uusi leikkipuistorakennus Trumpettipuistoon
  8. Pelastuslaitos pyrkii parantamaan valmiusaikoja ketterien paloautojen avulla – Konala saa Helsingin ensimmäisen kärkiyksikön
  9. Kaupunkitansseissa laitetaan jalalla koreasti – Puisto muuttuu tanssilattiaksi Malmilla
  10. Kolumni: Intoa koulun alkuun - tunnetaidot tukevat hyvinvointia koulussa
  11. Päätoimittaja Kannala: Maidon korvaaminen kasvisjuomilla on ilmastopoliitikkojen silmänlumetta
  12. Rantalentisporukka tutustui toisiinsa WhatsAppissa – Nyt kunnostetulle kentälle tulee innokkaita pelaajia ympäri Helsinkiä
  13. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  14. Helsingin kokonaispäästöt kasvoivat viime vuonna – päästöpomo kertoo syyn: "Paljon on vielä tekemättä"
  15. Pääkirjoitus: Kasvisjuomat ja muu näpertely on silmänlumetta ja ilmastoirtopisteiden keräilyä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  2. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  3. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  4. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  5. Vuokranantajilta ennuste: Näillä Helsingin alueilla asuntojen tuotto nousee parhaiten – jopa 7,1 prosenttia
  6. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  7. P- ja I-junien vuorovälit pitenevät entistä aiemmin –  syysaikataulu muuttaa myös K-junien kulkua
  8. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  9. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  10. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  11. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  12. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  13. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  14. "Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki
  15. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.