Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Naistenklinikan tulipalosta uutta tietoa: Useita osastoja pois käytöstä, lähes 70 perhettä evakuoitiin – "Turvaamme kiireellisen hoidon"

Naistenklinikalla Helsingin Meilahdessa syttyi eilen sunnuntaina tulipalo, jonka seurauksena potilaita evakuoitiin muihin sairaaloihin. HUS kertoi eilen tiedotteessaan, että neljän yksikön potilaat on siirretty väistötiloihin.

Synnyttäjät ohjataan edelleen pääsääntöisesti HUSin muihin synnytyssairaaloihin. Naistenklinikalla hoidetaan vain riskisynnytykset ja kiireelliset gynekologiset leikkaukset. Synnyttäjiä pyydetään soittamaan ennen sairaalaan lähtöä, HUS kertoo tiedotteessaan.

Hätäkeskus sai hälytyksen palosta kello 18.38 sunnuntai-iltana. Tulipalo syttyi ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevassa jätehuoneessa, josta levisi savua ja palokaasuja jätekuilua pitkin yläpuolella oleville potilasosastoille.

Palopaikan yläpuolella sijaitsevat viisi osastoa ovat edelleen kokonaan tai osittain pois käytöstä. Näillä osastoilla hoidetaan synnyttäneitä, sairaalahoitoa vaativia raskaana olevia ja naistentautien potilaita. Naistenklinikan muissa yksiköissä potilashoito on jatkunut tulipalosta huolimatta.

Tältä päivältä on peruttu suunniteltuja keisarileikkauksia, synnytysten käynnistämisiä ja gynekologisia leikkauksia. Potilaisiin on oltu yhteydessä, HUS kertoo tiedotteessaan.

– Tulipalolla on vaikutusta toimintaamme, mutta turvaamme kiireellisten potilaiden hoidon. Joitakin hoitojen siirtoja joudumme valitettavasti nyt alkuviikosta tekemään, kertoo osastonylilääkäri Mika Nuutila Naistenklinikalta HUSin tiedotteessa.

Lähes 70 perhettä evakuoitiin Naistenklinikalta Uuteen lastensairaalaan ja Perhepesähotelliin. Tämän lisäksi potilaita siirrettiin toisiin hoitopaikkoihin Naistenklinikan sisällä ja osa kotiutui.

– Evakuointi sujui rauhallisesti ja henkilökunta toimi ammattimaisesti. Pahoittelen tulipalosta aiheutunutta häiriötä ja kiitän potilaita, heidän omaisiaan ja henkilökuntaa hyvästä toiminnasta poikkeustilanteessa, sanoo HUSin Naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen tiedotteessa.

Siirrettyjen potilaiden hoito jatkuu tänään Uudessa lastensairaalassa ja Perhepesähotellissa. Tavoitteena on, että synnytystoiminta saadaan Naistenklinikalla täyteen volyymiin lähipäivinä. Kiinteistöä tutkitaan parhaillaan. Normaalitoimintaan palataan vaiheittain, HUS kertoo tiedotteessaan.