Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihaiset ampiaiset piinaavat roskapöntöillä kävijää – näin ehkäiset inhottavaa vaivaa

Jokavuotinen loppukesäinen riesa saattaa yllättää niin jäteastialla käyvän omistajan, kuin myös sen tyhjentäjän. Ampiaiset kerääntyvät erityisesti voimakkaan makealta tuoksuvien jäteastioiden läheisyyteen.

– Ampiaisilla on tapana loppukesästä ärhäköityä etsimään ravintoa itselleen, esimerkiksi jäteastioista, kertoo ympäristökouluttaja Sabina Lindström.

Ampiaisia houkuttelevat jäteastioilla erityisesti pakkaamattomat makeat biojätteet, kuten hillon teosta ylijääneet marjamäskit ja esimerkiksi hedelmät. Tästä johtuen astioita käsitellessä jäteastian käyttäjä saattaa saada kiukkuiset ampiaiset kimppuunsa, jos erityisesti biojätteiden hävittämiseen ei ole kiinnitetty huomiota.

Lindström muistuttaa, että on suositeltavaa lajitella bio- ja sekajätteet omiin astioihinsa, jotta ampiaiset eivät parveilisi jäteastialla sitä käsiteltäessä. Jos bioastiaa ei kuitenkaan ole käytettävissä tai saatavilla, vaihtoehtoisesti tulee jätteet sulkea tiiviisti vaikka muovipussiin.

– Jätehuoltomääräysten mukaisesti jäteastioissa tulee myös olla kansi ja pyörät, jotta niitä on helppo käsitellä.

Kiinteistön huollosta vastaavan henkilön tulee poistaa mahdollinen ampiaispesä ja huolehtia, että jäteastia ei houkuttelisi niitä. Pesän hävityksessä tulee noudattaa varovaisuutta ja mahdollisesti turvautua ammattilaisen apuun.

Sabina Lindströmin mukaan erityisen lämmin kesä ei ole varsinaisesti vaikuttanut ampiaisten ärhäkkyyteen biojäteastioilla.

– Kyseessä on jokakesäinen ilmiö ja muistutuksella halutaan varmistaa, että asiaan kiinnitettäisiin huomiota, Lindström toteaa.