STT ja IS: Seksuaalirikoksista epäillyllä "Enolla" ehkä 2 uutta uhria – marokkolaislähtöistä muusikkoa pidettiin epätasapainoisena jo 2008

Mikko Välimaa

Helsingin poliisi on saanut yleisöltä kymmeniä yhteydenottoja Laajasalon seksuaalirikosvyyhdin tutkinnassa, kertoo STT.

Jutussa voi poliisin mukaan paljastua uusia uhreja. Kahta uutta ihmistä on kuulusteltu heihin mahdollisesti kohdistuneen rikoksen vuoksi, kertoi tutkinnanjohtaja Saara Asmundela STT:lle.

Poliisi kertoi maanantaina, että seksuaalisen väkivallan uhriksi on joutunut ainakin 12 alaikäistä tyttöä.

Ilta-Sanomien mukaan rikoksista epäilty "Eno", 64, muutti Suomeen jo 2000-luvun alussa. Hän on alkujaan Marokosta ja asunut Suomen ohella myös Ranskassa.

IS:n mukaan nuorten Enoksinimittämä mies on toiminut Suomessa muusikkona ja elänyt taloudellisesti tiukkaa elämää. Häntä kuvattiin oikeudenkäyntipöytäkirjoissa epätasapainoiseksi jo vuonna 2008.

Vuonna 2008 tekemänsä ilmoituksen mukaan "Eno" sai työmarkkinatukea 28,44 euroa päivässä ja toimeentulotukea 368,57 euroa kuukaudessa, kertoo IS.

Poliisin mukaan epäillyt seksuaalirikokset ovat tapahtuneet "Enon" kotona Helsingin Laajasalossa. Poliisin mukaan mies on tarjonnut nuorille alkoholia ja huumaavia lääkkeitä.

Poliisi pyytää edelleen yhteydenottoja tapauksiin liittyen. Saara kertoo Ylelle, että yhteydenotoissa on useita sellaisia, joiden osalta lisäselvittelyt ovat tarpeen.

– Tässä vaiheessa on mahdoton sanoa, kuinka monta uutta uhria sieltä tulee, sen selvittäminen vie aikaa, Asmundela toteaa Ylelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koulujen avaaminen ei lisännyt koronaa – tartunta todettiin 9 koululaisella Helsingissä
  2. Rastilan leirintäalueella kesää vietetään melko normaalisti – kansainvälisissä vieraissa kato, matkailuautojen suosio näkyi jo ennen koronaa
  3. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  4. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  5. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  6. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  7. Lauttasaaren sillan liikenne vaihtaa puolta lauantain vastaisena yönä – eteläisen puolen rakennustyöt käynnistyvät
  8. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  9. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  10. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  11. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  12. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  13. Epäily: Lihaksikas, ruskettunut miespyöräilijä pahoinpiteli naisen ratsupolulla Oittaalla – kuva
  14. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  15. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  4. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  5. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  6. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  7. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  8. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  9. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  10. Anna Puolakka, 38, kurssittaa sotilaita Santahaminassa – "Ensimmäinen nainen ylenee kenraaliksi 2030-luvulla"
  11. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  12. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  13. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  14. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  15. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.