Havaijilaiset maut sopivat suomalaiseen hellekesään – herkuttele hunajalla tuunatulla lohella ja inkiväärirelissillä

Hunajalohta ja inkiväärirelissiä Kari Martiala

toimitus

Hunajalohta ja inkiväärirelissiä

1. Sekoita keskenään sinappi, inkivääriraaste, hunaja sekä mustapippurirouhe.

2. Voitele lohipalat sinappi-inkivääri-hunajaseoksella ja paista niitä kuumalla paistinpannulla pari minuuttia.

3. Käännä palat uunivuokaan ja laita uuniin 180 asteeseen noin 6 minuutiksi. Mausta sormisuolalla.

Tarjoa lohi inkiväärirelissin ja tuoreen salaatin kanssa.

Inkiväärirelissi

1. Kuori mango, ananas ja salottisipuli ja leikkaa pieniksi kuutioiksi (2mmx2mm).

2. Halkaise kurkku ja kaavi lusikalla siemenet pois.

3. Leikkaa kurkku ja paprika pieniksi kuutioiksi, hienonna persilja.

4. Laita kaikki ainekset kulhoon ja valmista kastike.

5. Kuori ja raasta inkivääri, lisää valkoviinietikka, sitruunamehu, hunaja, oliiviöljy ja suola inkivääriraasteeseen. Sekoita hyvin.

6. Kaada kastike kasvisten päälle ja laita jääkaappiin maustumaan.

Tarjoa liharuokien kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  2. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  3. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  4. Koulujen avaaminen ei lisännyt koronaa – tartunta todettiin 9 koululaisella Helsingissä
  5. Rastilan leirintäalueella kesää vietetään melko normaalisti – kansainvälisissä vieraissa kato, matkailuautojen suosio näkyi jo ennen koronaa
  6. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  7. T24: Korona romahdutti Virossa yöpyneiden turistien määrän huhtikuussa – Laskua oli 95 prosenttia
  8. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  9. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  10. T24: Tänä kesänä Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippuja kuljettajalta
  11. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  12. Kiireettömät leikkaukset alkoivat taas sairaaloissa – luovutusveren tarve palautui normaalitasolle
  13. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  14. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  15. Lauttasaaren sillan liikenne vaihtaa puolta lauantain vastaisena yönä – eteläisen puolen rakennustyöt käynnistyvät

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  4. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  5. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  6. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  7. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  8. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  9. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  10. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  11. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  12. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  13. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  14. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  15. Poliisi epäilee: Juomatölkkejä 134-metrisestä tornitalosta nakelleet ovat alle 25-vuotiaita miehiä – "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.