Lippakioskin väki maalasi sateenkaarilogon piiloon ja palautti viinanmyynnin Karhupuistoon

Aapo Siippainen

Menneinä vuosikymmeninä Kallion Karhupuisto tunnettiin alueena, jossa myytiin pimeää viinaa. Poliisi joutui puuttumaan siihen vielä ainakin 1980-luvulla. Sittemmin puisto on siistiytynyt. Näyttävät kukkaistutukset kutsuvat rentoutumaan.

Nykyään yksi Karhupuiston vetonauloista on nostalginen lippakioski, jossa on toiminut juhannuksen jälkeen uusi jäätelö- ja viinibaari.

– Nyt viinanmyynti on palannut Karhupuistoon, riemuitsi helsinkiläinen Marko Pulkkinen, joka pysähtyi viime keskiviikkona kahville lippakioskille.

– Täällä voisi istua iltaakin, koska anniskeluajat ovat pitkät, Pulkkinen sanoo.

Way Ice Cream & Wine Barin yrittäjiin kuuluva Lauri Pipinen sanoo, että anniskeluluvat olivat heidän ehtonsa tarjouskilpailussa.

– Ihmiset hakeutuvat kesäpäivänä paikkoihin, jossa on tarjolla olutta ja viiniä. Fakta on, että sillä tehdään myyntiä ja se mahdollistaa myös pidemmät aukioloajat, Pipinen kertoo.

Lippakioski on samaa yritystä tien toisella puolella olevan Way Bakery -leipomon kanssa. Sitä avatessaan Pipinen tutustui alueen historiaan. Hän sanoo, että viereiset Matti Heleniuksen ja Alli Tryggin puistot luovat mielenkiintoisen kontrastin Karhupuiston kostealle maineelle.

– Puistot on nimetty raittiusaktivistien mukaan, hän kertoo.

Lippakioskilla on juomia moneen makuun. Kuva: Aapo Siippainen Aapo Siippainen

Karhupuistossa myynti keskittyy mietoihin viineihin ja käsityöläisoluisiin. Tiskillä on myös pullo jaloviinaa.

– Se jäi yli joulun Tuomaan markkinoilta, jossa teimme glögiä. Lippakioskia on tarkoitus pitää auki kesän jälkeen erikoistilaisuuksia, kuten rapujuhlia, joulua ja laskiaista varten.

Lippakioskin myydyin tuote on jäätelö.

– Pehmiksen voi tuunata esimerkiksi siemenillä, kuivatuilla kukilla ja leipomon hapanjuuricrumblella.

Karhupuiston suojeltu lippakioskin maalattiin Helsingin kaupungin toimittamilla maaleilla. Samalla piiloon jäi kioskia koristanut sateenkaarimaalaus. Kuva: Karri Kannala Karri Kannala

Aikaisemmin lippakioskissa toimi Bear Park Cafe. Kahvila liputti seksuaalivähemmistöjen puolesta sateenkaarilipuin ja maalauksin.

Uusilla yrittäjillä oli aikomus jättää sateenkaarimaalaus seinään, mutta suojeltuun kioskiin ei sallita maalauksia eikä kylttejä.

– Kaupunki toimitti oikeansävyiset maalit, jolla maalasimme kioskin uudestaan. Myös edellinen yrittäjä toivoi, että se maalattaisiin piiloon, kenties tuomaan eron, että kioskilla toimii nyt uusi ja eri yritys, Pipinen kertoo.

Kuva: Aapo Siippainen Aapo Siippainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  2. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  3. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  4. Koulujen avaaminen ei lisännyt koronaa – tartunta todettiin 9 koululaisella Helsingissä
  5. Rastilan leirintäalueella kesää vietetään melko normaalisti – kansainvälisissä vieraissa kato, matkailuautojen suosio näkyi jo ennen koronaa
  6. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  7. T24: Korona romahdutti Virossa yöpyneiden turistien määrän huhtikuussa – Laskua oli 95 prosenttia
  8. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  9. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  10. T24: Tänä kesänä Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippuja kuljettajalta
  11. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  12. Kiireettömät leikkaukset alkoivat taas sairaaloissa – luovutusveren tarve palautui normaalitasolle
  13. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  14. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  15. Lauttasaaren sillan liikenne vaihtaa puolta lauantain vastaisena yönä – eteläisen puolen rakennustyöt käynnistyvät

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  3. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  4. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  5. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  6. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  7. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  8. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  9. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  10. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  11. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  12. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  13. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  14. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  15. Poliisi epäilee: Juomatölkkejä 134-metrisestä tornitalosta nakelleet ovat alle 25-vuotiaita miehiä – "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.