Antti Ketosen toive toteutuu, kun Tikkurila Festivaali alkaa torstaina

Antti Ketonen on Tikkurila Festivaalin ensikertalainen. Ketonen lupaa, että festivaalilla kuullaan myös vuoden 2018 iskelmäksi valittu Olisitpa sylissäni -hitti. Arkisto/Toni Tervo

Armi Suojanen

Moni kotimaisista huippuartisteista ja -yhtyeistä, kuten Kaija Koo ja Apulanta, ovat esiintyneet jo useampanakin vuonna Tikkurila Festivaalilla Vantaalla. Mutta ”keltanokkiakin” löytyy, kuten Antti Ketonen

Ketonen astelee kolmipäiväiseksi laajentuneen festivaalin lavalle heti avajaispäivänä torstaina.

– Olen halunnut monta vuotta Tikkurila Festivaalille ja nyt se toteutuu, Ketonen hihkuu.

Hiekkaharjun urheilupuistossa järjestettävään musiikkijuhlaan häntä on vetänyt sen suuruus.

– Ja sinne tullaan kauempaakin.

Esiintyminen jo iltapäivällä kello 16.45ei häntähirvitä.

– Moni faneista on ihan fiiliksissä, että keikka on jo tuohon aikaan.

Aikainen esiintymisaika ja festivaalin ikärajattomuus mahdollistavat sen, että kuuntelemaan voi tulla vaikka koko perhe.

Ketosen bändi on nelimiehinen, joista kitaristi ja rumpali vieläpä sattuvat asumaan Vantaalla.

Laulaja lupaa, että Tikkurila Festivaalilla kuullaan myös muun muassa Olisitpa sylissäni -hitti.

– Tulkaa jo torstaina! huikkaa Ketonen puhelimeen huristaessaan keikalle ennen Vantaata.

Tikkurila Festivaalin jälkeen Ketonen esiintyy muun muassa Iskelmäkesässä Hyvinkäällä 19. heinäkuuta ja Espoossa 26. heinäkuuta. Leppävaaran Sellosalissa Ketosta kuullaan vielä 29. elokuutakin.

Tikkurila Festivaalin avajaispäivän muut esiintyjätovat Olavi Uusivirta, Lauri Tähkä, Kaija Koo, Sanni, Eppu Normaali ja Bomfunk MC’s.

Perjantain avaa Vesta kello 14, jonka jälkeen kuullaan muun muassa Neljää Ruusua, Popedaa, Pyhimystä ja JVG:tä.

Lauantaina tapahtuma lähtee käytiin kello 13.30 Anssi Kelan keikalla. Päivä jatkuu muun muassa Juha Tapion, Evelinan, Ville Valo & Agentsin esiintymisellä, kunnes festivaali päättyy Apulantaan ja lopulta ilotulitukseen. Ilotulitus alkaa kello 00.50.

Festivaalin perustaja Jan Grehn kertoo, että lipunmyynti on ”ennätysvauhdissa”. Viime vuoden kaksipäiväiseen festivaaliin myytiin lippuja yhteensä 25 000 kappaletta, mikä oli tapahtuman oma ennätys.

Juttuua korjattu 10.7. klo 21.02.: Ketonen esiintyy vasta 16.45 eikä 15.30, koska Anna Puu on sairastunut eikä ole mukana festivaalilla. Anna Puun korvaa Olavi Uusivirta, joka aloittaa klo 15.30.

Festivaali

Kuudennen kerran järjestettävä Tikkurila Festivaali pidetään Hiekkaharjun urheilupuistossa (Urheilutie 15) 11.–13.7.

Paikalle pääsee hyvin julkisilla kulkuvälineillä tai ilmaisella festaribussilla Tikkurilasta Sokos Hotel Vantaan edestä. Parkkipaikkoja ei alueella ole.

Festivaalialue on esteetön ja ikärajaton. Anniskelualueille ikäraja on 18 vuotta.

Lippuja myyvät muun muassa Lippu.fi, Tiketti.fi, Jumbon sekä Tikkurilan Prismat, Dixin R-kioski ja Stockmann-tavaratalot.

Lippuvaihtoehtoja on useita. Niiden hinnat alkavat 85 eurosta. Lippuja myydään myös portilla samaan hintaan.

Festarialueella on ruokamaailma, jossa myydään monenlaista murkinaa.

Ostokset voi maksaa kortilla tai käteisellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Näitä makkaroita Suomessa syötiin ennen HK:n valtakautta – "Paistettiin runsaassa voissa"
  2. Lapinlahden rantamuuri on niin huonokuntoinen, että se voidaan joutua korjaamaan
  3. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  4. Yllättävä muutos helpottaa pyöräilyä: Helsinki sallii molempiin suuntiin polkemisen osalla yksisuuntaisia katuja
  5. Helsinki avaa kaksi uutta näytteenottopistettä ja kiirehtii maskien käyttöönottoa
  6. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  7. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  8. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  9. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Helsingin Sokokselle aukeaa 3 uutta ravintolaa – osa ruoasta peräisin alakerran S-marketista
  12. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  13. T24: Koronavirus tyhjensi Tallinnan sataman – Yli 200 kansainvälistä risteilyalusta perui tulonsa tänä kesänä
  14. T24: Virossa on hukkunut tänä kesänä enemmän ihmisiä kuin koko viime vuonna
  15. Lukijalta: Helsinkiläisten parhaat puolet näkyvät Senaatintorilla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  2. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  3. Tätä lihaa pursotellaan nyt pizzan päälle ravintoloissa – ruokaguru paheksuu yleistyvää gourmet-ilmiötä
  4. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  5. "Nöyryytysnappi" kiusaa pyöräilijöitä Helsingissä – myös nämä 7 ongelmaa ärsyttävät liikenteessä
  6. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  7. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  8. Helsinki suunnittelee nastarengaskieltoja: Tällaisille kaduille niitä voi tulla –  "Luotetaan, että ihmiset ovat lainkuuliaisia"
  9. Näitä makkaroita Suomessa syötiin ennen HK:n valtakautta – "Paistettiin runsaassa voissa"
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  12. PÄÄKIRJOITUS: Ranta-ahon ympärille luotu sädekehä on vaarallista glooriaa
  13. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  14. Helsingin ydinkeskustaan ilmestyi erikoinen viherilmiö – syynä 80-vuotispäivät
  15. Suunnitellaanko Malmin lentokentälle ensi kesäksi 100 000 ihmisen jättitapahtumaa? – "Helsinki kiinnostaa edelleen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.