Joko tunnet tämän Tinderin haastajan? – IS: Sanni, 23, sai juuri sitä mitä halusi – ja paljon enemmän

Kyllästyttääkö seuran etsiminen Tinderistä? Moni nuori suomalainen hakee vaihtelua nyt Jodel-palvelun Seksiseuraa-kanavalta.

Jodel on anonyymi viestisovellus, jonka viestit näkyvät vain kymmenen kilometrin säteellä. Alunperin palvelua käytettiin korkeakouluopiskelijoiden piireissä yleiseen höpöttelyyn ja juoruiluun, mutta sittemmin Jodelille on keksitty uusia käyttötapoja.

Yksi Jodelia seuranhakuun käyttänyt on 23-vuotias Sanni. Ilta-Sanomien haastattelussa hän sanoi, että haki palvelusta nimenomaan seksiä.

–  Halusin seksiseuraksi itseäni vanhempaa, noin kolmekymppistä miestä, jolla on vahvat kädet ja tietää mitä tekee. Kirjoitin viestin läpällä, enkä vakavasti ajatellut, että siitä seuraisi jotain, hän sanoo Ilta-Sanomille.

Sanni sai useita viestejä ja päätti lähteä treffille miehen kanssa, josta oli nähnyt vain kuvan rintakehästä. Vaikka Sanni epäröi aluksi, etenivät treffit yökyläilyyn miehen asunnolle.

Kaksi vuotta treffien jälkeen Sannista ja miehestä on tullut pari, joka puhuu jo perheen perustamisesta.

– Saatetaan kuittailla jotain tyyliin, että ”tää oli just sitä, mitä halusinkin alun perin” viitaten toistemme ulkonäköön, Sanni kertoo IS:lle.

Otsikkoa muokattu: Korjattu lähteeksi Ilta-Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut