Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tätä lainaa nostetaan nyt ennätysvilkkaasti – myös vuosikorko laski uusissa lainoissa

Kotitaloudet nostivat toukokuussa uusia asuntolainoja 1,9 miljardin euron edestä, kertoo Suomen Pankki.

Se on 1,5 prosenttia eli 130 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

– Viimeksi asuntolainoja nostettiin tätä enemmän kesäkuussa 2012, Suomen pankista kerrotaan.

Uusien asuntolainojen sovittu vuosikorko myös laski huhtikuusta. Korko oli 0,78 prosenttia toukokuussa.

– Runsaan nostomäärän myötä asuntolainakanta kasvoi 98,5 miljardiin euroon. Kasvuvauhti (2 %) oli toukokuussa nopeimmillaan sitten vuoden 2018 heinäkuun, Suomen Pankista kerrotaan.

Myös vakuudettomien kulutusluottojen kasvu jatkui nopeana.

– Toukokuussa uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin luottolaitoksista 290 miljoonan euron edestä, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin kuukauden aikana.

Osa kulutusluotoista myönnetään luottolaitossektorin ulkopuolelta tai ulkomailta.

– Kokonaisuudessaan kotitalouksien kulutusluottokanta oli arviolta 22 miljardia euroa maaliskuun 2019 lopussa.

Lisäksi vapaa-ajanasuntolainojen kysyntä oli vilkasta.

– Toukokuussa uusia lainoja nostettiin 93 miljoonan euron edestä, mikä on 7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Uusien vapaa-ajanasuntolainojen korko oli myös ennätyksellisen alhainen, 0,95 prosenttia.

Uusia yrityslainoja nostettiin toukokuussa 2,0 miljardin euron edestä. Uusien yrityslainojen keskikorko nousi huhtikuusta 2,36 prosenttiin.

– Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli toukokuun lopussa 87,3 miljardia euroa. Summasta asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 33,0 miljardia euroa, Suomen Pankista kerrotaan.