Vuodessa lopetetaan jopa yli 1 200 löytökissaa – "Kertoo siitä valtavasta erosta, joka koiran ja kissan arvostuksessa on Suomessa"

Rocky ja Rambo pääsivät Saara-kissan hoivaan heti, kun tulivat Tolkkisten kissatalolle. Tanja Kuisma

Tiina Örn

Karanneiden ja hylättyjen lemmikkieläinten määrä on löytöeläintaloissa laskenut, kertoo SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toteuttama tuore selvitys.

Tutkimukseen päätyivät vuoden 2018 löytöeläintiedot.

Löytöeläimistä selvästi suurin osa oli kissoja, joita päätyi kyselyyn vastanneisiin löytöeläintaloihin 6 478. Koiria niihin päätyi 3 607 ja muita eläimiä 341. Tulokset kattavat 84 prosenttia Suomen kunnista.

Selvitys paljasti ikävän faktan löytökissojen kohtalosta. Kyselyyn osallistuneista löytöeläintaloista jäi viime vuonna noutamatta 4819 kissaa.

Tuhansista löytökissoista joka viides päätyi lopetettavaksi. Viime vuonna lopetettavaksi päätyi yli 1150 löytökissaa.

– Määrä voi olla jopa tuota suurempi, koska selvitys ei kattanut aivan kaikkia löytöeläintaloja, kommentoi SEY:n toiminnanjohtaja Kati Pulli

Löytökoirista lopetettavaksi jouneiden osuus oli paljon pienempi.

– Tulos kertoo edelleen siitä valtavasta erosta, joka koiran ja kissan arvostuksessa on Suomessa. Löytökoirista vain noin 0,7 prosenttia jouduttiin lopettamaan, sanoo Pulli.

Vastaava tutkimus tehtiin myös vuoden 2007 tiedoilla.

Vaikka viime vuoden noutamatta jääneiden kissojen lukumäärä on suuri, se on kuitenkin selvityksen mukaan merkittävästi pienempi kuin vuonna 2007.

– Se on osoitus siitä, että valistustyö ja kampanjointi ovat tuottaneet tulosta.

Löytöeläintaloselvityksessä kävi ilmi, että suuri osa löytöeläintaloista ei ota villiintyneitä kissoja ollenkaan vastaan, joten ne puuttuvat tilastoista. SEY lähetti sen vuoksi myös eläinsuojeluyhdistyksille kyselyn kissojen määrästä ja hoitoon ottamisen syistä. Kyselyyn vastasi 75 prosenttia tavoitelluista toimijoista.

Kyselyyn vastanneille eläinsuojeluyhdistyksille päätyi vuoden 2018 aikana yli 4 000 kissaa, jotka eivät ole mukana löytöeläinkyselyn tilastoissa. Näistä suurimman osan muodostivat villiintyneet kissat, joita löytöeläintalot eivät ota vastaan.

Toiseksi suurimpana ryhmänä olivat huostaanotetut ja muut niin sanotut sosiaalitapaukset, joissa kissan omistaja ei ole pystynyt huolehtimaan lemmikistään tarpeeksi hyvin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  3. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  4. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  5. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  6. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  7. Pohjois-Haagan katutyöt etenevät – autoilijoiden kaistat siirtyvät sitä mukaa, kun kuoppia täytetään
  8. Upea tanssiteos nähdään Pasilassa syksyllä – tarjolla raikas näkökulma liikkeeseen
  9. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  10. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  11. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  12. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  13. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  14. Saitko lapsen alkuvuonna? – Jo lähes 600 helsinkiläisvauvaa on saanut upean kulttuurikummin
  15. Pitäjänmäki on askeleen lähempänä omaa asukastilaansa – nyt tarvitaan asukkaiden aktiivisuutta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  4. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  5. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  6. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  7. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  8. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  9. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  10. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  11. Kaupunki aikoo luopua ravintolalegenda Kappelin rakennuksesta –  kellarissa sisäilmaongelma
  12. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  13. Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Lauttasaaressa koeajettavana yli 30 erilaista venettä kesäkuun alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.