Poliisi varoittaa jälleen yleistyvästä laskutushuijauksesta – yksinkertaiset keinot auttavat suojautumaan

Kuvituskuva. Ville Mäkilä

Ville Mäkilä

Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että toimitusjohtaja- ja laskutushuijaukset ovat jälleen yleistymässä.

Poliisin mukaan viime viikkojen aikana usealle yritykselle on aiheutunut suuria taloudellisia vahinkoja huijauksista. Kesälomat ovat useissa yrityksissä poikkeusaikaa ja taloushallintoa saatetaan pyörittää sijaisten voimin.

Rikolliset käyttävät hyväkseen yritysten tilapäisjärjestelyjä ja ujuttavat omia laskujaan maksuliikenteen mukaan.

Tyypillisesti huijaus alkaa väärennetyllä viestillä, jonka esitetään tulevan yhtiön johdolta. Tuttavallisessa viestissä usein kysytään, onko meillä mahdollisuus maksaa kymmenien tuhansien eurojen ulkomaan lasku nopealla aikataululla. Taloushallinnon suorittavaa porrasta pyydetään kiirehtimään maksua, painotetaan että kyse on poikkeuksellisesta tilanteesta ja lähettämään vielä tosite maksusta paluuviestillä.

Poliisin mukaan valtaosassa viimeaikaisista tapauksista on raha pyydetty siirtämään englantilaisen pankin tilille.

Mikäli olet joutunut huijauksen kohteeksi, ole yhteydessä pankkiin. Nopealla reagoimisella pankki saattaa pystyä pysäyttämään maksun etenemisen. Informoi asiasta myös oman yrityksen tietoturvasta vastaavaa henkilöä.

Rikosilmoitus asiasta kannattaa tehdä ja liittää rikosilmoitukseen alkuperäinen sähköpostiviestittely välitystietoineen. Mikäli kyseessä on Englantiin mennyt maksu, Lounais-Suomen poliisilaitos kehottaa ilmoittamaan asiasta Englannin poliisille

Näin suojaudut

1. Perehdytä

Sijaisuuksia hoitavat ihmiset ja kesätyöntekijät kannattaa perehdyttää ilmiöön.

Sopikaa erityisesti kiireellisten maksupyyntöjen hoitamistavoista etukäteen.

2. Varmista

Sopikaa, että yrityksen toimitusjohtajan nimissä tehdyt laskut varmistetaan toimitusjohtajalta esimerkiksi puhelimitse. Älä käytä varmistamiseen sähköpostia, etenkään jos maksupyyntö on tullut sähköpostilla.

3. Tarkista uudelleenohjaussäännöt

Erityisesti Office 365-ohjelmistoista tulisi tarkistaa, onko sähköpostiin asetettu erikoisia uudelleenlähetyssääntöjä.

4. Kaksivaiheinen tunnistautuminen

Ottamalla käyttöön kaksivaiheinen tunnistautuminen käyttäjätunnukset ja salasanat eivät päädy helposti vääriin käsiin. Tämäkään ei ole aukoton suojautumiskeino, mutta turvallisempi vaihtoehto kuin yksittäinen salasana.

5. Vaihda varastetut tunnukset välittömästi

Jos käyttäjätunnukset ja salasanat on annettu tietojenkalastelusivustolle, vaihda ne välittömästi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  4. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  5. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  6. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  7. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  8. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  9. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  10. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  11. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  12. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  13. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki
  14. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  15. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.