Maistuisiko "Ihan sama" tai "Emmä tiiä"? SS: Lasten oma menu vähensi narinaa ravintolassa huomattavasti

Sosiaalisessa mediassa kiertää kuva ravintolan persoonallisesta lasten menusta, johon kuuluvat muun muassa annokset Emmä tiiä, Ei oo nälkä ja Ihan sama.

Tällä haavaa suosittu on Emmä tiiä, johon kuuluu kanafileitä ja tikkuperunoita, kertoo Savon Sanomat

Annosnimet tulevat ihan elävästä elämästä, kertoo Savon Sanomille ravintoloitsija Esa Mäkinen

– Olemme saaneet seurata, mitä lapset ja nuoret kommunikoivat vanhempiensa kanssa tilatessaan ruokaa, ja sitä kautta ne on poimittu, Mäkinen nauraa.

Asiakkaat ovat ottaneet listan vastaan hymyssä suin.

– Narina on vähentynyt huomattavasti valinnan yhteydessä. Se aiheuttaa hilpeyttä niin lapsissa kuin aikuisissa, tiivistää Mäkinen.

Annokset kuuluvat Kangasniemellä sijaitsevan ravintola Puulaakin ja Kuhmoisissa olevan ravintola Saharannan listoille.

– Aikuisillekin on mietitty eri annosnimiä. "Mulle se samanlainen" voisi olla puheiden perusteella ainakin yksi annos, mutta en uskalla lähteä muita ennakoimaan, Mäkinen toppuuttelee.

Myös Maaningalla Veskun Kievarin lasten menusta löytyy Ei oo nälkä, Ei kiinnosta ja En halua -annokset, kertoo Savon Sanomat.

– Laitoin ne nimet jo viime vuonna, kun avattiin. Näin jossain netissä nimiä englanninkielisinä versioina ja otin meille ne suomeksi käyttöön, taustoittaa yrittäjä Vesa Väisänen

– Lapset innostuvat, kun vanhemmat luettelevat, mitä on listalla. Varmaan nimi lisää myyntiä, miettii Väisänen.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut