Maalaislapsilla paremmat motoriset taidot kuin pääkaupunkiseudun lapsilla – Tutkija antaa lapsiperheille vinkin kesään

Lapset tuntevat tekemisen tärkeäksi, kun myös vanhempi osallistuu toimintaan lapsen kanssa. Milja Kungas

Tiina Örn

Parhaat motoriset taidot ovat maaseudulla asuvilla lapsilla, kertoo tuore suomalaistutkimus. Tutkimuksessa kartoitettiin 3–7-vuotiaiden lasten motorisia taitoja.

Taitavat tenavat -tutkimuksen tulosten mukaan matala asukastiheys, kuten maaseudulla, oli yhteydessä parempiin motorisiin taitoihin ja runsaampaan ulkona vietettyyn aikaan. Korkeampi asukastiheys, kuten pääkaupunkiseudulla,oli puolestaan yhteydessä heikompiin motorisiin taitoihin ja liikuntaharrastukseen osallistumiseen.

Lisäksi ulkona vietetyn ajan määrällä ja liikuntaharrastamisella oli myönteinen vaikutus motorisiin taitoihin.

– Ulkona lapsella on tilaa leikkiä ja haastaa itseään monipuolisesti motoriikkaa kehittäen. Kun lapsi kokee onnistuvansa, harjoittelun ja toistojen määrä lisääntyy sekä taito paranee. Lisäksi ulkoilu ja harrastaminen voivat tukea toisiaan, jos harrastuksissa opittuja taitoja saa tehdä lisää omaehtoisen ulkoilun aikana, toteaa tiedotteessa tohtorikoulutettava Donna Niemistö Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että hän saa tehdä, kokeilla ja leikkiä omaehtoisesti.

– Vanhempien läsnäolo tuo turvaa, lempeästi ohjaa toimintaa ja lapset tuntevat tekemisen tärkeäksi, kun myös vanhempi osallistuu toimintaan lapsen kanssa, Niemistö sanoo.

Hän painottaa, että ulkona vietetyn ajan ja harrastamisen mahdollisuudet sekä niiden tasavertaisuuden lisääminen on yhteiskunnallisesti merkittävää.

– Motoristen taitojen oppiminen on yksi lapsuusajan keskeisistä kehitystehtävistä. Yhteiset leikit auttavat kaverisuhteiden syntymisessä ja esimerkiksi kouluun sopeutumisessa.

Tutkija kannustaa lapsiperheitä ottamaan kesästä liikunnan ilon irti.

– Kesä on loistavaa aikaa liikkua perheenä. Esimerkiksi luonnossa liikkuminen rauhoittaa, tuottaa uusia elämyksiä ja stimuloi lapsen motorisia taitoja, lausuuNiemistö.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 945 lapsiperhettä 37 päiväkodista. Kuusi tutkimukseen osallistunutta päiväkotia sijaitsi pääkaupunkiseudulla, 17 kaupungeissa, seitsemän taajamissa ja seitsemän maaseudulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pyörätuolissa istunut mies putosi maahan törmäyksessä – punaisen skootterin kuljettaja edelleen karkuteillä
  2. Työmaa sotkee Triplan liikennettä – kävelyputken korjaus kestää lokakuulle
  3. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  4. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  5. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  6. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  7. Moottoripyöräilijä pakeni poliisia Espoossa hurjaa vauhtia, kunnes kaatui ja pyörä syttyi tuleen
  8. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  9. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  10. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  11. T24: Viro menetti alkuvuonna 200 000 turistia koronakriisin takia
  12. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  13. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  14. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  15. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  3. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  4. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  5. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  6. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  7. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  8. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  9. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  10. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  11. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  12. Pyörätuolissa istunut mies putosi maahan törmäyksessä – punaisen skootterin kuljettaja edelleen karkuteillä
  13. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  14. Kristillisten Mika Ebeling kannattaa vaihtoehtoista tapaa koronan nujertamisessa – "Tätä mahdollisuutta ei pidä jättää käyttämättä"
  15. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.