Helsinkiläiset Silva Lehtinen ja Mirja Karlsson kipusivat keskiviikkona pääkaupunkia kiertävän museoratikan kyytiin ensimmäistä kertaa elämässään.
– Olimme tuossa Kauppatorilla kahvilla, kun näimme tämän komistuksen ajavan ohi. Päätimme heti, että nyt lähdemme tuon kyytiin, Lehtinen kertoo.
– Oli kyllä kerrassaan mainio kyyti ja se juhlisti mukavasti Helsinki-päivää. Hienoa katsella kotikaupungin nähtävyyksiä myös tällä tavoin, Karlsson kiittelee.
Ystävysten tavoin viime kesän museoratikoiden kyytiin kapusi tuhansittain muinaisajan matkanteosta kiinnostuneita ratikkafriikkejä.
Tänä kesänä museokäytössä olevat raitiovaunut liikennöivät Helsingissä elokuun loppuun saakka. Vaunut kulkevat vain viikonloppuisin – keskiviikoksi osunut Helsinki-päivä oli poikkeus.
Helsingin museoratikoilla on kuluvana vuonna peräti kaksinkertainen juhlavuosi: raiteilla kolisevat yhä niin moottorivaunu vuodelta 1909 kuin avoperävaunu vuodelta 1919.
Käsillä on siis museoratikoiden 100- ja 110-vuotisjuhlavuosi.
Jos raitiovaunut nimettäisiin naisten mukaan, nämä liikkuvat sporat olisivat ilman muuta ”rouva 50” ja ”rouva 233” – alkuperäisen numeroinnin mukaan.
Näistä kahdesta 233 jatkoi liikennöintiään olympiavuoteen 1952 saakka.
Eläkkeellä oleva raitiovaununkuljettaja Pekka Lehtinen tuntee Helsingin vanhojen ratikoiden metkut tarkkaan, sillä miehelle kertyi ajouraa HKL:n leivissä yli 34 vuotta.
Eläkepäivien koitettua on käsillä nyt jo Lehtisen yhdestoista kesä museoratikan ohjaimissa.
– Onhan tämä aivan erilainen ajettava kuin nykyratikat. Käytössä oli aluksi vain sähköinen ja mekaaninen jarru, mutta sitten tähän asennettiin turvallisuussyistä myös kiskojarru, Lehtinen toteaa.
Museoratikan jarrut ovatkin tarpeen, sillä kantakaupungissa liikenne on vilkasta.
– Toisinaan sattuu vaaratilanteita, kun turistit ylittävät katuja melkeinpä mistä sattuu, Lehtinen kertoo.
– Esimerkiksi kaupungintalon kulmalla saa olla erityisen varovainen. Myös Kauppatorin ympärystön katuremontit pitää ajaessa ottaa huomioon.
Vantaalainen abiturientti Urho Joki on ensimmäistä kesäänsä museoratikan rahastajana.
Työ joukkoliikennevälineissä kiinnostaa nuorukaista kovasti.
– Kuljettajan työ voisi olla melko kiinnostava, mutten vielä tiedä tuleeko siitä minulle ammatti vai ei, Joki pohtii.
– Museoratikan kyytiin nousee aika lailla vaihtelevasti väkeä. Aurinkoisella ilmalla vaunut ovat täynnä, mutta sadesäällä ainakaan avoperävaunussa ei kyllä ole istujia.
Rahastajan tehtävänä on huolehtia myös matkustajien turvallisuudesta.
– Tuohon avovaunuun pyrkii aina silloin tällöin hyppäämään vapaamatkustajia, mutta se ei tietenkään sovi, Joki muistuttaa.
Jotta seinättömässä vaunussa olisi huoletonta matkustaa, vaunu on varustettu metalliketjuilla, jotka estävät kyydistä putoamisen.
Vanha ratikka tekee noin varttitunnin mittaisen kierroksen ydinkeskustassa. Aina kun se on liikkeellä, kaupunkilaiset eivät jätä sitä huomiotta.
– Kyllä tämä katseita kerää joka kierroksella. Reitti on varsin hyvä, sillä nähtävyyksiä on runsaasti, esimerkiksi Tuomiokirkon ohi mennään kaksikin kertaa.
– Tervetuloa kyytiin! huikkaa Joki hetkeä ennen kuin vanhat vaunut nytkähtävät liikkeelle.
Kaasua ja jarrua – mitäpä muuta vanha raitiotievaunu tarvitsisikaan. (Kuva: Johanna Erjonsalo)