Kirkollisten vihkimisten määrä laskenut Helsingissä rajusti, hääjuhlien ei

Pappi Nanna Helaakoski vihkii pareja Kampin Kappelin hääyötapahtumassa heinäkuussa. Kappeli avaa ovensa naimisiin meneville pareille vain harvoin. Johanna Erjonsalo

Sanna Jompero

Helsingin evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten vihkimiset ovat viime vuosina olleet laskussa.

Esimerkiksi vuonna 2004 vihkimisiä tehtiin 2 137 ja vuonna 2010 yli 400 vähemmän eli 1 736.

Viime vuonna vastaava luku oli 1 069.

Kallion seurakunnan kirkkoherran Riikka Reinan mukaan lasku johtuu monista syistä.

– Ensinnäkin ne ovat vähentyneet varmasti jo ihan juridiikan vuoksi. Kirkolla on vihkioikeus vain, jos molemmat ovat kirkon jäseniä. Toinen syy on, että kirkon jäsenyys on vähentynyt. Se vähentää myös vihkimisten määrää.

Reina korostaa, että varsinaisten hääjuhlien määrä ei Helsingissä ole vähentynyt niin paljon kuin virallisia vihkimisiä laskevat luvut osoittavat. Usein maistraatissa naimisiin menevät toivovat kirkollista siunaamista kirkossa kirkollisen vihkimisen tapaan.

Yksisyy vihkimisten vähentymiseen voiolla se, että moni saattaa Reinan mukaan karsastaa isojen ja kalliiden hääjuhlien järjestämistä.

– Olemme kuitenkin korostaneet, että naimisiin voi myös mennä kirkossa, kun paikalla on kaksi todistajaa. Aika moni miettii, että haluaako edes isoja häitä.

Uusien sukupolvien myötä myös ajatukset avioliitosta ovat muuttuneetNykyinen nuori sukupolvi ei välttämättä pidä naimisiin menoa parisuhteessa välttämättömänä.

Aiheeseen liittyvää

  1. Japanilaispari lensi 4 vuotta sitten Suomeen saadakseen häät Kampin Kappelissa – Nyt siellä vihitään taas
    15.6.2019 9:45

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut