Uimarannoille voi tulla tupakkakielto – Espoossa poliitikot innostuivat kielloista kaikille kaupungin rannoille

Sauhuttelijat jättävät usein tupakantumpit hiekkaan. Kuva Oittaan uimarannalta. Anneli Tuominen-Halomo

Klaus Nurmi

Valtaosa Espoon kaupunginvaltuutetuista haluaa kieltää tupakoinnin kaikilla Espoon uimarannoilla.

Maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa jätetyn valtuustoaloitteen tupakointikiellosta allekirjoitti vähän yli 60 valtuutettua 75:stä. Ensimmäinen allekirjoittaja on Markku Sistonen (sd.).

Aloitetta perustellaan terveys-, kasvatus- ja ympäristösyillä.

Tupakointi on vaarallista paitsi itse polttajalle, myös tupakansavua vasten tahtoaan hengittämään joutuville.

Lisäksi rannoille heitettyihin tupakantumppeihin on imeytynyt ympäristölle vaarallisia kemikaaleja ja ne voivat kulkeutua vesistöihin.

Monessa asiassa edelläkävijänä tunnettu Espoo voisi kieltää tupakoinnin kaikilla uimarannoillaan, todetaan aloitteessa.

Aloitteen mukaan Espoo olisi jo kieltänyt tupakoinnin joillakin uimarannoillaan, muttei kaikilla.

Kyse ei ole kuitenkaan kiellosta, vaan kyltillä esitetystä suosituksesta, sanoo Markku Sistonen Länsiväylä-lehdelle.

– Ainakin Oittaalla olen nähnyt tällaisen kyltin.

Jos uimarannoille tulee tupakointikielto tai suositus olla polttamatta, Sistonen katsoo, että uimavalvojat voisivat tarvittaessa huomauttaa tupakoitsijoita.

– Myös muut rannalla olijat voivat ystävällisesti huomauttaa asiasta, hän toteaa.

Sistonen arvelee, että suurin osa ymmärtää kehotuksen olla tupakoimatta uimarannalla eikä pidä sitä rangaistuksena. Hän vertaa sitä siihen, ettei koiriakaan saa ulkoiluttaa hiekkarannalla.

– Ja niillä rannoilla, joissa on kahviloita, on myös tupakointipaikkoja, hän muistuttaa.

Espoon liikunta- ja nuorisopalvelujen johtaja Martti Merra pitää aloitetta kannatettavana, mutta ei suoralta kädeltä osaa sanoa miten tupakoinnin kieltäminen julkisella paikalla hallinnollisesti onnistuu.

– Jos se on mahdollista, sitä voi harkita. Mutta eihän se ole helppoa kieltää parveketupakointiakaan, vaikka siinä on kyse paljon pienemmästä tilasta.

Merran mukaan tupakointikieltoa hiekkarannoilla ei käytännössä pysty valvomaan. Se on vähän sama asia kuin pyöräilykypärän käyttö.

– Näen asian enemmänkin vahvana toiveena. Ja kun aloitteen takana on noin suuri määrä valtuutettuja, se on selvitettävä.

Uimarantojen tupakointikieltoa käsitelläänkin mitä ilmeisimmin seuraavaksi liikunta- ja nuorisolautakunnassa.

Kaupungin ylläpitämiä meriuimarantoja on Espoossa yksitoista ja järviuimarantoja kymmenen.

Uimarantojen sijainnit sekä uimavesien lämpötilat ja sinilevätilanteen näkee ulkoliikunta.fi -verkkopalvelusta.

Asiasta kertoi ensin Länsiväylä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  2. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  3. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  4. Turvatalo auki kesälläkin
  5. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  6. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  7. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  8. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  9. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  10. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  11. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  12. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  13. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  14. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  15. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  3. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  4. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  5. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  6. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  7. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  8. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  9. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  10. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  11. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  12. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  13. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  14. Terveydenhuollossa laitettiin laskuihin asiakkaiden henkilötunnukset, tietosuojavaltuutettu ärähti
  15. Miehen auto takavarikoitiin – poliisi syystä: "Rikoskierteen katkaisemiseksi"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.