Michael Monroe, 56, kannustaa istuttamaan puita – "Helpompaa ja nopeampaa kuin osasin kuvitella"

Michael Monroen istuttamat puut merkittiin alumiinisella laatalla, josta selviää sekä istuttaja että istutuspäivä. Teemu Nurmi

Teemu Nurmi

– Tämä on helpompaa ja nopeampaa kuin osasin kuvitella. Kaikki vain istuttamaan puita, riemuitsi turkulainen rokkitähti Michael Monroe istuttaessaan kaksi kuusta ja kaksi koivua Hirvensalon Ylikylässä 1,5 hehtaarin peltomaalle, jonka Turun kaupunki muuttaa metsäksi.

Alueelle istutetaan yhteensä noin 3000 1,5-vuotiasta kuusen paakkutaimea ja 1-vuotiaita rauduskoivun paakkutaimia.

Lisäksi alueelle istutetaan muutamia kymmeniä tervaleppiä ja lehtikuusia.

Monroen istuttamat puut merkittiin alumiinisella laatalla, josta selviää sekä istuttaja että istutuspäivä. Näin ihmiset voivat käydä seuraamassa puiden kasvua ja uuden metsän syntyä.

Michael Monroen puunistutusvisiitti Hirvensaloon liittyi hänen tehtäväänsä energiayhtiö Loisteen energialähettiläänä ilmastonmuutosta torjuvassa kampanjassa.

Monroe, 56, on tosin ollut kiinnostunut maailman ympäristön tilasta jo vuosikymmeniä.

– Ilmaston lämpenemiseen täytyy kiinnittää huomiota, ja me ihmiset voimme omilla teoillamme vaikuttaa asiaan. Työni puolesta matkustan paljon, joten otan ilmaston huomioon muilla tavoin: olen luopunut lihansyönnistä, en omista autoa ja liikun junalla tai polkupyörällä. Kodissani suosin energiansäästölamppuja ja lajittelen roskani, Monroe kertoo.

Rokkari muistuttaa, että jos haluamme hengittää maailmassa vielä jatkossakin, mikä on elämisen kannalta elintärkeää, meidän pitää aloittaa luonnostamme huolehtiminen nyt.

– Suomessa on onneksi vielä melko puhdasta ja tilaa antaa metsien kasvaa. Suomi voisi hyvinkin näyttää esimerkkiä ja toivottavasti muut paljon suuremmat maat seuraavat perässä. En silti aio arvostella muita maita ja niiden tekoja, Monroe toteaa.

Äänekkään rokin pitkäaikainen esittäjä on pohtinut myös festivaalien vaikutusta paikalliseen luontoon. Hän miettii samaa kuin Turussa on mietitty vuosikymmeniä: pelästyttääkö Ruisrockin meteli esimerkiksi linnut karkuun Ruissalosta?

– Rakastan luontoa ja eläimiä. Mitä enemmän tapaan ihmisiä, sitä enemmän rakastan eläimiä, rocktähti määrittelee.

Michael Monroe on henkinen ikiliikkuja. Hän ei pysähdy tänä kesänäkään. Miehen nettisivujen keikkakalenteri kertoo siitä, että tuleva suvikin on yhtä juoksua Suomessa ja muualla maailmassa.

Turun seudulla miehen bändin näkee Saaristo Openissa 8.6. ja DBTL:ssa 27.7. Syksyllä Monroe julkaisee uuden levyn One man gang.

– Levy on ollut periaatteessa valmis jo pitkään, mutta haluan vielä työstää siinä muutamia asioita ennen julkaisemista.

Monroen istutuspuuhista kertoi ensin Turkulainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pyörätuolissa istunut mies putosi maahan törmäyksessä – punaisen skootterin kuljettaja edelleen karkuteillä
  2. Työmaa sotkee Triplan liikennettä – kävelyputken korjaus kestää lokakuulle
  3. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  4. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  5. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  6. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  7. Moottoripyöräilijä pakeni poliisia Espoossa hurjaa vauhtia, kunnes kaatui ja pyörä syttyi tuleen
  8. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  9. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  10. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  11. T24: Viro menetti alkuvuonna 200 000 turistia koronakriisin takia
  12. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  13. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  14. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  15. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  3. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  4. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  5. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  6. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  7. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  8. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  9. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  10. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  11. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  12. Pyörätuolissa istunut mies putosi maahan törmäyksessä – punaisen skootterin kuljettaja edelleen karkuteillä
  13. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  14. Kristillisten Mika Ebeling kannattaa vaihtoehtoista tapaa koronan nujertamisessa – "Tätä mahdollisuutta ei pidä jättää käyttämättä"
  15. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.