Hellekesässä jäätävä pizzalukema: joka päivä menee liki 109 000 kappaletta – tässä ohjeet grillaukseen

Pakastepizza paistuu maistuvaksi grillissä, kunhan sen osaa grillata oikein. Crista Lassfolk-Feodoroff

Crista Lassfolk-Feodoroff

Oli sade tai helle, suomalaiset syövät pizzaa myös kesällä. Pakastettuja pizzoja syödään vuodessa noin 40 miljoonaa eli 109 000 kappaletta päivittäin. Kesämarkkinan osuus on kymmenen miljoonaa pakastepizzaa.

Kesäkuumalla uunin lämmittäminen ei tunnu parhaalta idealta, mutta ongelma onkin kierrettävissä grillaamalla.

Pakastepizzojen valmistajista nimekkäimpiin lukeutuva Dr. Oetker antaa kesäsuomalaisille vinkit, joilla pakastepizzan grillaus onnistuu.

Ensinnäkin grilliin pitää valita pizza, jossa on paksumpi pohja.

Parhaiten grillattavaksi sopii pizza, jossa on raaka pohja.

Pakastepizzojen pohjat ovat usein esipaistettuja, joten kaupan pakastealtaista pitää etsiä pizzoja, joissa on raaka pohja.

Toinen tärkeä ohje liittyy lämpöön.

Grillin pitää posottaa lämpöä kunnolla ennen kuin siitä on pizzan paistajaksi.

Dr. Oetkerin markkinointipäällikkö Katariina Iivosen mukaan pakastepizza vaatii noin 220–250 asteen lämmön. Sen saavuttamiseen kuluu noin vartti.

– Kun nälkä kurnii, tuntuu varttikin pitkältä. Pitää malttaa odottaa, että grillin lämpömittari näyttää pakkauksessa olevan paisto-ohjeen mukaista paistolämpötilaa, Iivonen neuvoo.

– Jos pakastepizzan laittaa viileään grilliin ja sitten vedetään nupit kaakkoon, niin käy kehnosti.

Katariina Iivosen mukaan pakastepizza valmistuu grillissä 12–14 minuutissa, jos grillissä pysyy tasainen lämpö.

– Näpit kannattaa pitää irti grillin kannesta. Tasainen lämpö on se, jonka ansiosta pizzasta tulee juuri oikeanlainen sekä maultaan että rakenteeltaan, Iivonen lupaa.

– Kannen availun takia välillä on kylmää ja taas kuumenee. Silloin käyn niin, että pizzan pohja palaa ja pinnan juusto jää sulamatta.

Pohjasta tulee rapea, kun pakastepizzan grillaa pizzakiven päällä. Kivessä lämpö pysyy tasaisempana ja kivi imee kosteutta. Kiven päälle kannattaa laittaa hieman jauhoja kiinnitarttumisen estämiseksi.

Jauhotus on tärkeää erityisesti, jos ryhdytään grillaamaan raakataikinapizzaa.

Jos ei omista pizzakiveä, grillin umpinainen parilakin käy.

Korvaavan alustan voi tehdä myös alumiinifoliosta. Folio taitellaan muutamaan kertaan, jauhotetaan ja laitetaan pakastepizza paistumaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  3. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  4. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  5. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  6. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  7. Pohjois-Haagan katutyöt etenevät – autoilijoiden kaistat siirtyvät sitä mukaa, kun kuoppia täytetään
  8. Upea tanssiteos nähdään Pasilassa syksyllä – tarjolla raikas näkökulma liikkeeseen
  9. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  10. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  11. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  12. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  13. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  14. Saitko lapsen alkuvuonna? – Jo lähes 600 helsinkiläisvauvaa on saanut upean kulttuurikummin
  15. Pitäjänmäki on askeleen lähempänä omaa asukastilaansa – nyt tarvitaan asukkaiden aktiivisuutta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  4. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  5. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  6. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  7. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  8. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  9. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  10. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  11. Kaupunki aikoo luopua ravintolalegenda Kappelin rakennuksesta –  kellarissa sisäilmaongelma
  12. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  13. Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Lauttasaaressa koeajettavana yli 30 erilaista venettä kesäkuun alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.