60- ja 70-luvun lähiöt väitöksen aiheena – tutkimus paljastaa, milloin osa asuinalueista kyykähti

Tiina Örn

Vanhat lähiöt olivat pitkään keskivertoalueita, mutta 1990-luvun laman jälkeen tilanne muuttui, kertoo tuore väitöskirjatutkimus.

Tutkimuksessa tarkasteltiin eri puolilla Suomea sijaitsevia 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuja lähiöitä.

– Helsingistä olivat mukana esimerkiksi Jakomäki, Kontula, Lehtisaari ja osa Lauttasaaresta, toteaa väitöskirjatutkija, FM Mats Stjernberg

Kriteerinä tutkimuskohteiden valinnassa oli se, että lähiössä on 60- ja 70-luvuilla rakennettuja kerrostaloja ja että se sijaitsee kaupunkikeskustojen ulkopuolella.

Stjernbergin tutkimus osoittaa lähiöiden vetovoiman heikentyneen merkittävästi 1990-luvun alun jälkeen. Ei-toivottu kehitys alkoi 1990-luvun laman aikana sillä, että väestön tulo- ja koulutustaso laskivat lähiöissä keskimäärin muita alueita voimakkaammin.

– Esimerkiksi 90-luvun laman jälkeen työttömyys näyttää jääneen monissa lähiöissä pysyvästi korkealle tasolle, sanoo Stjernberg.

Lamavuosina suurtyöttömyys näkyi jopa 25-30 prosentin työttömyyslukuina.

Stjernberg kuitenkin korostaa, ettei lähiöistä voi puhua yhdenmukaisina asuinalueina.

– On myös vanhoja lähiöitä, joiden sosioekonominen asema on hyvä.

Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitokselle väitöskirjansa tehnyt Stjernberg toteaa tutkimuksen osoittavan lähiöiden heijastelevan yhteiskunnan ongelmia muita alueita voimakkaammin.

– Lähiöiden negatiivinen maine saattaa usein olla liioiteltu, mutta tutkimustulokset kuitenkin vahvistavat sen, että lähiöistä kannetaan julkisuudessa huolta syystä. Monissa 60–70-luvun lähiöissä asuu paljon sosioekonomisesti huono-osaisia. Väestö on huonosti koulutettua ja heidän on vaikea työllistyä, sanoo Stjernberg.

Ratkaisuja lähiöiden ongelmiin etsittäessä, Stjernberg mainitsee kaupunki- ja asuntopolitiikan.

– Jos halutaan, että olemassa olevat alueet pysyvät vetovoimaisina, kannattaa rakentaa niin, ettei asuntokanta ole liian yksipuolista, sanoo Stjernberg.

– Ja jos halutaan, että alueilla on monimuotoista väestöä, on myös olennaista, että palvelut säilyvät niissä. Täydennysrakentaminen ja erilaiset uudistamishankkeet voivat olla keinoja, joilla voidaan monipuolistaa asuntokantaa ja säilyttää paikallisia palveluita.

Stjernberg viittaa Helsingissä harjoitteluun vuokra- ja omistusasuntojen sekoittamispolitiikkaan ja toteaa sen todennäköisesti hidastaneen huono-osaisuuden keskittymistä tietyille alueille.

– Niin siitäkin huolimatta, ettei se ole estänyt kaupungin segregoitumista.

Yhteiskunnan panostukset huono-osaisuuden kitkemiseen näkyvät ennen kaikkea lähiöissä hyvänä kehityksenä, uskoo Stjernberg.

– Jos lähiöiden tilanne nähdään eriarvoisuuden kautta, silloin tulisi kantaa huolta niistä, jotka ovat huonossa asemassa. Silloin kannattaisi esimerkiksi panostaa varhaiskasvatukseen ja koulutukseen sekä nuorten palveluihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  2. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu
  3. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  4. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  5. Kansanmusiikkin festivaali Etno-Espa toteutuu elokuun alussa – järjestäjät rajaavat yleisömäärää
  6. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  7. T24: Virossa yöpyneiden matkailijoiden määrä pysyi alhaisena myös toukokuussa
  8. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  9. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  10. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna
  11. Lukijalta: Suurkiitos kuntoportaista
  12. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  13. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  14. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  15. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  3. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  4. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  5. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  6. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  7. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  8. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  9. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  10. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  11. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna
  12. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  13. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  14. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  15. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.