Suosikkipizzeria avaa isomman ravintolan Helsinkiin – "Kiviuunit ovat jo paikoillaan"

Via Tribunalin toimitusjohtaja Sami Benamed esitteli parisen vuotta sitten kiviuunipizzoja Sofiankadun ravintolassa. Arkisto / Johanna Erjonsalo

Jussi Vehkasalo

Pizzeria Via Tribunali avaa uuden isomman ravintolan Sörnäisten Kurvin niin sanottuun Kansa-taloon 23. elokuuta.

Samaan taloon on jo pitkään remontoitu kodinomaista asumista ja hotellipalveluja yhdistävää Noli Studios -majoitustilaa, joka aukeaa syksyllä.

Helsingin ensimmäinen Via Tribunali aukesi Senaatintorin tuntumaan Sofiankadulle vuonna 2017. Kurviin aukeava paikka tulee noudattamaan samaa autenttista napolilaista kaavaa, kuin Sofiankadun pizzeriakin. Ruokalistalla klassikot pitävät pintansa, mutta uusiakin trendejä on luvassa.

– Olemme todella innoissamme tulevasta avauksesta, sillä neuvottelut alkoivat jo syksyllä 2017. Ensimmäisen ravintolan avaamista vaikeutti, kun sopivaa tilaa isolle autenttiselle kiviuunille ei meinannut löytyä millään. Nyt uuneja on tuplamäärä eli kaksi ja ne ovat jo paikoillaan, joten olemme hyvässä vauhdissa, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Sami Benamed

Aidot uunit ovat tärkeitä, sillä uusi ravintola haluaa saada napolilaista pizzaa valvovan kattojärjestö Pizza Vera Napoletanan sertifikaatin ensimmäisen vuoden aikana.

– Kenelläkään muulla Pohjoismaissa ei ole useampaa kuin yhtä sertifikaattia, joten olisihan se hieno olla ensimmäinen.

Alkuperäisessä Via Tribunalissa syödään ravintolan tiedotteen mukaan vuositasolla noin 140 000 pitsaa eli lähes 400 pizzaa päivässä. Eniten asiakkaat ostavat Margherita-pizzaa, toisena tulee salamipitsa Con Salame ja kolmantena salamityylinen tulisempi pitsa Diavola.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki
  2. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  3. Epäihmisyyden museo mukana näyttelyssä – tiistaista alkaen etsitään uusia tapoja ajatella ihmiselämää
  4. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  5. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  6. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  7. Lukijalta: Korona lisää päihde- ja mielenterveysongelmia
  8. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  9. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  10. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  11. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  12. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  13. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  14. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  15. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  4. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  7. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  8. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  9. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  10. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  11. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  12. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  13. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  14. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  15. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.