Lähijunissa on matkustajien mielestä turvallista – turvallisuuden tunnetta parantaa etenkin näkyvä henkilökunta

Kuvituskuva. Teemu Vestovuo

toimitus

Valtaosa lähijunaliikenteen matkustajista kokee olonsa turvalliseksi sekä junissa että asemilla, kertoo HSL:n tutkimus. Lähijunissa on matkustajien mielestä turvallista, sillä 93 prosenttia HSL:n tutkimukseen vastanneista tunsi olonsa turvalliseksi junissa ja 91 prosenttia asemilla.

Vastaajat kuvailivat turvallisuuden tunnettaan sekä tutkimuskohteena olevan matkan että koko vuoden ajalta.

Matkustajista 47 prosenttia oli huomannut vuoden aikana junamatkallaan tilanteen, jonka oli kokenut uhkaavaksi. Vaarallisiin tilanteisiin tunsi joutuneensa yhdeksän prosenttia vastaajista.

Matkustajien mielestä turvallisuuden tunnetta paransi etenkin aktiivinen ja näkyvä henkilökunta, joko vartija tai konduktööri. Turvattomimmaksi junamatkustaminen koettiin viikonloppuiltaisin ja öisin.

HSL tutki lähijunaliikenteen turvallisuutta 25.2. – 10.3.2019. Tutkimukseen osallistui yli 7 500 matkustajaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläinen Joel järjestää yo-juhlat videopuhelulla – opiskeli lukion loppuun yksin Luxemburgissa
  2. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  3. Rakkaus omiin kotikulmiin roihuaa Helsingissä – kun korona hellittää, nämä 70 seuraa ponkaisevat heti pystyyn
  4. Helsinki Cup toteutuu heinäkuussa – joukkueiden määrää rajataan
  5. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  6. Sompasaari saa päiväkodin
  7. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  8. T24: Kaksi miljoonaa suomalaista etsii lomakohdetta tälle vuodelle – Viron on suosikkikohteiden kakkonen heti kotimaan matkailun jälkeen
  9. Oulunkylän ala-asteelle 23 miljoonan euron laajennus – päiväkoti samaan taloon
  10. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  11. Kesän liikuntakurssit alkavat – näin ilmoittaudut mukaan menoihin
  12. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  13. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  14. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  15. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  4. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  5. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  6. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  7. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  8. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  9. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  10. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  11. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin
  12. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  13. Vuosaari saa lisää ravintoloita – tässä uusimmat tulokkaat
  14. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  15. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.