Kilpailu kovenee Kalasataman kärjessä – kaupunki osoitti uudelle kahvilalle paikan toisen vierestä

Kaupunki osoitti uudelle konttikahvilalle paikan Sompasaaressa sijaitsevan Ihana-kahvilan vierestä. Matti Kinnunen

Sanna Jompero

Sompasaunan viereen suunnitellulle kahvila-ravintolalle on löytynyt uusi paikka.

Kaupunki osoitti kahvila Damascukselle uuden paikan on Ihana-kahvilan vierestä Nihtilaiturista, joka sijaitsee Sompasaaren jatkeena.

Damascus ja sauna on nyt sijoitettu niin, että niillä ei ole näköyhteyttä toisiinsa ja saunasta voi pulahtaa rauhassa vaikka ilkosillaan mereen.

– Sopivaa paikkaa tutkittiin maastossa useaan otteeseen. Tämä sijainti oli lopulta ainut mahdollinen alueen aktiiviset rakentamistoiminnot ja muut reunaehdot, kuten sähkönsaanti huomioiden, kertoo alueidenkäyttö ja valvonta -yksikön tiimipäällikkö Iiro Grönberg kaupungilta.

Uusi kahvila sijaitsee kesän auki olevan Ihana-kahvilan vieressä, joten kilpailua kahden kahvilayrittäjän välillä on luvassa. Helsingin Uutiset ei tavoittanut ketään Ihana-kahvilasta kommentoimaan tilannetta.

– Paikasta on käyty keskusteltua eri osapuolten välillä. Uskomme, että uudet toimijat tuovat lisää vetovoimaa alueelle, uskoo Grönberg.

Alkujaan kaupunki oli osoittanut terassilliselle ja anniskeluoikeudet omaavalle kahvilalle paikan Sompasaunan vierestä. Saunojat pitivät paikkaa epäsopivana kahvilalle. Kaupunki ryhtyi viime tingassa etsimään uutta paikkaa, sillä kahvilan avajaisia vietetään lauantaina.

Sompasaunan aktiivi Matti Kinnunen on tyytyväinen kaupungin ratkaisuun.

– Kaikki meni nyt hyvin. Neuvottelut kaupungin kanssa olivat tärkeät ja heidän jalkautumisensa alueelle.

Helsingin Uutiset kertoi kahvilasta ja Sompasaunasta aiemmin tällä viikolla.

Sompasaaren rakentaminen etenee parhaillaan kohti Nihtiä ja sen kärkeä. Rakentamisen myötä Sompasauna ja kahvilat joutuvat aikanaan lähtemään alueelta. Helsingin Uutiset vieraili alueella toukokuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Anna Puolakka, 38, kurssittaa sotilaita Santahaminassa – "Ensimmäinen nainen ylenee kenraaliksi 2030-luvulla"
  2. Linnanmäki avautuu ensi viikolla
  3. Tenniskentät vihdoin käytössä Meilahdessa – viisi uutta kenttää
  4. Länsi-Helsinkiin rakennetaan tänä kesänä urbaaneja nuotiopaikkoja – niiden myötä saattaa syntyä uusi työpaikka: kiertävä kipinämikko
  5. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  6. Kielen värjäävästä hittikarkista ei ole löytynyt vääryyksiä – "Tullilaboratoriossa on tehty toistaiseksi tutkimuksia vain sinisestä Dipper-makeisesta"
  7. Vuosaaresta puuttuu koripallokenttä – tämä aloite voi muuttaa tilanteen
  8. Itäkeskuksen uimahalli auki maanantaina – vain tämä määrä pääsee kerralla polskimaan
  9. Täydellinen parsa syntyy näppituntumalla
  10. Kävelykeskustan laajeneminen tulee Helsingissä pian uuteen käsittelyyn – aikaisemmat käänteet saivat päättäjissä aikaan ilmiriidan
  11. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  12. Helsingin uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo sai valtiolta 60 miljoonan euron tuen – kaupungilta odotetaan vastaavansuuruista pääomitusta
  13. T24: Sähköinen resepti toimii vihdoin Suomenlahden molemmin puolin – Virossa kirjoitettu resepti toimii Suomessa ja Suomessa kirjoitettu Virossa
  14. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  15. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  2. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  3. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  8. Laajasalon bulevardin rakentaminen alkaa jo tänä vuonna – tulee aikanaan jatkumaan Herttoniemeen saakka
  9. "Pyöräilijät hipovat ihan hihaa" – Vilkkaalla sillalla turvaväleistä ei ole tietoakaan, arkkitehdin mukaan moni paikka pitäisi Helsingissä suunnitella uusiksi
  10. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  11. Suomen pienimmässä ravintolassa on sisällä nyt vain 1 asiakaspaikka – kutistui entisestään koronarajoitusten vuoksi
  12. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  13. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  14. Kuntavaaleissa luvassa kiivas kamppailu suurimman puolueen paikasta – "Helsingissä on tehty aika vasemmistoliittolaista politiikkaa"
  15. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.