Mitä tehdä, kun ravintolakokkia etoo maksapihvi tai oluttuoppi? – Näin kokin kauhaan tarttuu vegaani tai raittiusmies

Tavanomaisessa ravintolassa työskentelevä vegaanikokki tai ehdoton raittiusmies voi joutua venyttämään vakaumustaan.  Johanna Erjonsalo / Arkisto

Jari Pietiläinen

Suomi on viime vuosikymmenten mittaan muuttunut aiempaa monimuotoisemmaksi erilaisten uskontojen ja maailmankatsomusten suhteen. Esimerkiksi kasvisruokavaliota noudattavien laaja kirjo saa hämmennyksiin jopa ruoka-alan ammattilaisetkin.

Mitä siis tehdä, jos ravintolakokiksi opiskelee vaikkapa tiukka vegaani – ja työtehtäväksi annetaankin mehevän pihvin valmistaminen?

Asiasta kertoo ruoka- ja juomabisneksen ammattilaisille tarkoitettu Aromi-lehti

Perho Liiketalousopiston ravintola-alan koulutuspäällikkö Mervi Vilén-Peltoniemen mukaan kokin työn vaatimukset on hyvä tiedostaa alusta alkaen. Uskonnollinen tai muu vakaumus ei ole este opinnoille, jos opiskelija ei ole vakaumuksessaan täysin ehdoton.

– Pyrimme käymään jo hakuvaiheessa läpi asiat, jotka liittyvät perustutkinnon opetussuunnitelman tavoitteisiin ja osaamisvaatimuksiin. Suunnitelman perusteissa esimerkiksi mainitaan, että opiskelijan tulee aistinvaraisesti arvioida tuotteiden laatua, Vilén-Peltoniemi sanoo.

Hänen mukaansa kieltäytyminen vaikkapa alkoholista tai lihan syömisestä ei estä opintoja, mutta kaikkia raaka-aineita on tärkeää pystyä käsittelemään ja maistamaan.

– Lisäksi on aiheellista pohtia, miten oman vakaumuksen asettamat rajoitukset mahdollisesti vaikuttavat osaamiseen ja myöhemmin alalla työllistymiseen, Vilén-Peltoniemi muistuttaa.

Lue lisää Aromista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  2. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  3. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  4. Koulujen avaaminen ei lisännyt koronaa – tartunta todettiin 9 koululaisella Helsingissä
  5. Rastilan leirintäalueella kesää vietetään melko normaalisti – kansainvälisissä vieraissa kato, matkailuautojen suosio näkyi jo ennen koronaa
  6. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  7. T24: Korona romahdutti Virossa yöpyneiden turistien määrän huhtikuussa – Laskua oli 95 prosenttia
  8. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  9. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  10. T24: Tänä kesänä Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippuja kuljettajalta
  11. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  12. Kiireettömät leikkaukset alkoivat taas sairaaloissa – luovutusveren tarve palautui normaalitasolle
  13. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  14. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  15. Lauttasaaren sillan liikenne vaihtaa puolta lauantain vastaisena yönä – eteläisen puolen rakennustyöt käynnistyvät

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  3. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  4. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  5. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  6. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  7. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  8. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  9. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  10. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  11. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  12. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  13. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  14. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  15. Poliisi epäilee: Juomatölkkejä 134-metrisestä tornitalosta nakelleet ovat alle 25-vuotiaita miehiä – "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.