Vuoden 2021 asuntomessujen päälle yllättävä uhka – kaksi yrittäjää valitti kaavasta

Hiidensalmen asuntomessualueen kaava hyväksyttiin valtuustossa maaliskuussa. Havainnekuvassa viistokuvanäkymä Hiidensalmenaukion länsipäästä kohti puistoa ja Lohjanjärveä. FCG arkkitehdit

Jukka Nurmilaakso

Lohjan kaupunginhallitus käsitteli maanantai-iltana Helsingin hallinto-oikeudelle annettavaa lausuntoa Hiidensalmen asuntomessualueen asemakaavasta tehdyistä kahdesta valituksesta.

Valitusten takana ovat lohjalaiset yrittäjät Markku Saarela ja Petri Mela Jälkimmäinen yhtyi Saarelan valitukseen.

Saarela on vaatinut, että valtuuston maaliskuinen asemakaavan hyväksymispäätös kumotaan lainvastaisena, ja hallinto-oikeus suorittaa alueella katselmuksen ely-keskuksen kanssa.

Valittajan mukaan saastunutta aluetta ei ole tutkittu asianmukaisesti. Lisäksi puretun vanhan sahan purkujäte on jätetty alueelle, ja kaava-alueen rannasta on muodostunut haitallisen jätteen loppusijoituspaikka.

Vastineessaan kaupunki painottaa, että aluetta on puhdistettu useassa vaiheessa, viimeksi vuoden 2018 aikana. Kaavamuutoksen toteuttamisen myötä myös vuosikymmenien takainen roskaantuminen poistuu alueelta.

Kaupunki pitää katselmusta tarpeettomana, koska kohdealueella tehdyt tutkimukset voidaan todentaa asiakirjoista, ja ely-keskuksella on yksityiskohtaiset tiedot alueesta tietojärjestelmässään.

Lohja kiirehtii valituksen käsittelyä, koska alueella on tarkoitus järjestää vuoden 2021 asuntomessut, ja aikataulu on muutenkin tiukka.

Kaupunginjohtaja Mika Sivula myöntää, että kaavavalitus on messujen kannalta ongelmallinen.

Kunnallistekniikan rakentamista kaavavalitus ei estä, mutta tonttien luovuttaminen on eri asia: tonttihakemusten jättöajan oli tarkoitus olla elokuussa ja rakentajien valinnan syyskuussa.

Vaikka hallinto-oikeus käsittelisi valitukset pikavauhtia, päätökset voivat kestää puolikin vuotta

– Asuntomessut on ollut Lohjalle iso, myönteinen hanke, johon iso joukko ihmisiä ja yrityksiä on innolla sitoutunut. Jos messujen toteutuminen vaarantuu vastineemme mukaisesti perusteettomalla kaavavalituksella, niin onhan se surullista.

Valituskuvion tekee erikoiseksi se, että sekä Saarela että Mela ovat kiistelleet Lohjan ympäristötoimen kanssa tonttiensa roskaamisongelmista ja maaperän pilaantumisongelmista vuosia. Ympäristöinsinööri Pertti Piirilän mukaan kaupunki on asettanut molemmille uhkasakkoja, antanut siivouskehotuksia ja tehnyt tutkintapyyntöjä poliisille.

Mika Sivula, onko valituksissa siis kyse kiusanteosta?

– En sitä halua luonnehtia. On tärkeä ymmärtää, että heidän omat asiansa ja asuntomessualue eivät liity eikä niiden pidä liittyä yhteen mitenkään. Näitä ei voi koplata.

Markku Saarela ei maanantaina halunnut kommentoida valitusasiaa mitenkään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  2. Muumien syntymästä 75 vuotta: Kansallismuseo juhlistaa näyttelyllä – katso tärpit helsinkiläisten museoiden tarjonnasta kesällä
  3. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  4. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  5. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  6. Lukijalta: Korona-aika on hankala ilman älylaitteita
  7. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  8. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  9. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  10. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  11. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  12. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  13. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  14. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  15. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  4. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  5. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  6. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  7. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  8. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  9. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  10. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  11. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  12. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  13. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  14. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  15. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.