Suopursua ja liito-oravia Koskelassa – Helsingin lähimetsät ovat helmiä, joissa hämmästyttävän harva käy

Mika Välipirtti ulkoilee päivittäin lähimetsässään Koskelassa Jimmy-koiran kanssa. - Täältä huipulta avautuu hienot näkymät yli Helsingin, Välipirtti kehuu. Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen

"Sinne Nuuksioon on niin vaikea mennä", kuulee Mika Välipirtti aika ajoin jonkun sanovan.

– Kerron silloin aina, että ei tarvitse mennä Nuuksioon asti päästäkseen luontoon. Melkein kaikilla on lähellään metsä, jossa näyttää yhtä hienolta kuin Nuuksiossa, hän ylistää.

Ja toden totta, Välipirtin oma lähimetsä Koskelassa on verraton paikka: on komeita näköalakallioita, sankkaa sekametsää ja kallioiden välissä pienialainen kosteikko, jossa kasvaa suopursua.

– Täällä on polkuverkostokin valmiina. Etäämmälle jäävät metsätaskut, joissa eläimillä on hyvät mahdollisuudet pesiä rauhassa.

– Kaupunkimetsät ovat tärkeitä eläimille. Liito-oravakin pesii tässä lähellä, ja se on päässyt liitämän asuin- ja sairaala-alueen poikki, kun talojen välissä on puita sopivin välimatkoin, Välipirtti kertoo.

Ulkoilu lähimetsässä on Välipirtille äärimmäisen tärkeää. Ja niin sen pitäisi olla hänen mielestään kaikille.

– Luonto voimaannuttaa, rauhoittaa ja sillä on terveydellisiä vaikutuksia. Luonnossa liikkuminen on ainakin yksi syy siihen, että olen terve kuin pukki, hän sanoo.

– Tämä on paikka, jonne jokaisen pitäisi päästä. Hämmästyttävän harva kuitenkaan käy lähimetsässään. Sinne ei jostain syystä uskalleta mennä, Välipirtti pohtii.

Välipirtti pelkää, että monille nuorille ei edes synny luontosuhdetta, jos he eivät totu liikkumaan luonnossa pienestä pitäen.

Metsä merkitsee Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtajana toimivalle Välipirtille niin paljon, että hän on ideoinut yhdistyksessä Kotimetsä-hankkeen.

Sen tavoitteena on listata nettiin 50 helsinkiläisten kotimetsää. Lyhyen esittelyn omasta kotimetsästään voi tehdä kuka vain.

Tällä hetkellä sivustolla on kuusi kotimetsää: Kumpulan, Hallainvuoren, Oulunkylän ja Koskelan, Jollaksen, Tonttuvuoren ja Itäniityn, Pohjanveden sekä Maunulan kotimetsät.

Koskelan metsä, joka tunnetaan myös Pikkukosken puistometsänä, on alueensa laajin metsä. Se on luokiteltu suurimmaksi osaksi Metso-kohteeksi, sillä se sisältää niin karuja kalliometsiä kuin rehevää rinnelehtoa.

– Koskelan kallioilta avautuvat upeat näkymät Helsingin ylle. Metsä on hyvin luonnontilainen ja eri-ikäinen puusto kaunis, Välipirtti kuvailee.

Paras metsä onkin Välipirtin mielestä luonnontilainen. Hän ei pidä siitä, että metsiä raivataan, vaikka monista ulkoilijoista "näkymien avaaminen" parantaa ulkoilijoiden luontokokemusta.

– Jaaha, Helsingin luonnonhoito on ollut täälläkin, hän kavahtaa kerättyjen risukasojen äärellä.

– Ei metsälle tarvitse tehdä mitään. Rahaakin säästyy, kun ollaan koskematta mihinkään, hän sanoo.

Välipirtin kiinnostus metsiin heräsi, kun hänen lähiympäristössään alettiin poistaa vanhoja puita turvallisuuden vuoksi.

– Mietin, että ei voi pitää paikkaansa. Puut näyttivät ihan terveiltä.

– Tuntuu, että metsiä käsitellään usein pelkästään tottumuksen vuoksi, vaikkei siihen olisi mitään syytäkään, luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja miettii.

Kiitostakin Helsingin metsät saavat Välipirtiltä.

– Helsingissä on poikkeuksellisen hieno luonto. Elämme siinä suhteessa eurooppalaisessa huippukaupungissa.

Helsingin metsille omat kotisivut

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on perustanut nettiin uuden sivuston kotimetsat.fiTavoitteena on luoda Helsingin jokaisesta 50 arvometsästä oma kotimetsäsivu.

Sivut jakavat tietoa metsistä ja houkuttelevat tutustumaan sekä omaan kotimetsään että laajemmin Helsingin metsiin.

Kotimetsäverkostoon voi ilmoittaa metsän kuka tahansa.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys hyväksyy ilmoitetun metsän ja lisää sen palveluun.

Sivuilta löytyvät jo Kumpulan, Hallainvuoren, Oulunkylän ja Koskelan, Jollaksen, Tonttuvuoren ja Itäniityn, Pohjanveden sekä Maunulan metsät.

Aiheeseen liittyvää

  1. Citykodin etsintä päättyi itähelsinkiläiseen rivitaloasuntoon – "Liikumme paljon luonnossa ja harrastamme koirien kanssa" 25.5.2019 20:05
  2. Nämä Helsingin asuinalueet ovat 55–75-vuotiaiden suosiossa – "Onnen paikoilla on suuri merkitys" 22.5.2019 19:05
  3. Allergioiden hoitokokeiluista rohkaiseva tulos – metsämaan hypistely antaa suojaa allergioita vastaan 27.4.2019 8:17
  4. Vanhaan Vuosaareen kaavaillaan 3 000 uutta asukasta – 1960-lukulaisessa metsälähiössä "paljon tehostamispotentiaalia" 18.4.2019 7:10
  5. Täällä asuvat Helsingin onnellisimmat ihmiset – Jakomäessä ollaan onnellisempia kuin Marjaniemessä 27.3.2019 13:54
  6. Helsinkiläinen arvostaa lähiluontoa ja on huolissaan rakentamisen vaikutuksista – nämä ovat erityisen tärkeinä pidetyt kohteet 9.3.2019 19:30

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut