Kaupunkibulevardi mullistaa Yliskylän – tekosaari ja tiivistä rakentamista, Herttoniemenrannan ja Laajasalon välille ehkä silta

Vaihtoehdossa "Käännetty saari" Yliskylänlahdelle sijoittuu tekosaari ja sen yhteyteen sauna ja uimala, jonka mallia lienee haettu Katajanokan Altaasta. Komitea arkkitehdit Oy

Kaisa Paastela

Laajasalontien pohjoisosaan ja Yliskylänlahden alueelle suunnitellaan tiivistä, urbaania rakentamista, kun Laajasalontie muutetaan kaupunkibulevardiksi.

Asemakaavan muutos koskee ensisijaisesti Laajasalontien pohjoisosaa, Yliskylän venesataman aluetta, Tengströminpuistoa, asuinpientalojen korttelialuetta, Kuvernöörintietä ja Kuukiventietä sekä niihin rajautuvia puistoalueita.

Tavoitteena on mahdollistaa alueelle yleiskaavan mukaisesti kaupunkibulevardi sekä siihen liittyvää asuntorakentamista ja palveluita, alustavasti yhteensä noin 110 000–130 000 kerrosneliötä.

– Alueelle arvioitu tuleva rakennusoikeus tarkoittaa asukasmääränä noin 2 400–3 000 uutta asukasta, kertoo arkkitehti Tyko Saarikko kaupunkiympäristön toimialalta.

Alueelle suunnitellaan päivittäistavarakauppaa, muita liiketiloja, päiväkotia ja ranta-alueelle uutta virkistyskäyttöä.

Asemakaavatyön yhteydessä tutkitaan mahdollisuutta rakentaa Killingholmansalmen ylittävä, Herttoniemenrannan ja Tullisaarenpuiston yhdistävä pyöräily- ja jalankulkusilta.

Komitea arkkitehdit Oy on laatinut kaavatyön pohjaksi vaihtoehtoisia maankäyttövisioita Yliskylänlahden venesataman alueelle.

Kahdessa vaihtoehdossa ideoidaan muun muassa tekosaaren rakentamista venesataman edustalle. Tekosaareen sijoittuisi kaikkiaan kuusi 4–6-kerroksista kerrostaloa.

Yhdessä vaihtoehdossa Yliskylän venesataman rantaa puolestaan laajennettaisiin täytöin.

Kaikissa vaihtoehdoissa aluetta halkoo Marina Vistaksi nimetty leveä katualue, joka yhdistää kaupunkibulevardin ja rannan.

Marina Vista tarjoaa näkymäakselin bulevardilta merelle ja on myös alueen asukkaiden kohtauspaikka.

Kaikissa vaihtoehdoissa myös Marina Vistan ja bulevardin yhtymäkohtaan alueen maamerkiksi tulee 12–14-kerroksinen torni, jonka jalustassa toimii Yliskylää palveleva uusi päivittäistavarakauppa.

Yliskylänlahden maankäyttövisiot ovat kommentoitavina kaupungin kerrokantasi.hel.fi -palvelussa 24. kesäkuuta asti.

Suunnittelijat ovat tavattavissa Laajasalopäivillä Laajasalon kirkossa 25. toukokuuta kello 10–14.

Kaavaehdotus esitellään lautakunnalle arviolta syksyllä 2021.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  2. Muumien syntymästä 75 vuotta: Kansallismuseo juhlistaa näyttelyllä – katso tärpit helsinkiläisten museoiden tarjonnasta kesällä
  3. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  4. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  5. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  6. Lukijalta: Korona-aika on hankala ilman älylaitteita
  7. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  8. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  9. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  10. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  11. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  12. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  13. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  14. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  15. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  4. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  5. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  6. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  7. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  8. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  9. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  10. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  11. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  12. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  13. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  14. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  15. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.