Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaa sai tunnustusta Kivistön suunnittelutyöstä – "Luonnonläheisyys ja kaupunkimaisuus yhdistyvät hienolla tavalla"

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on myöntänyt Vantaan kaupungille palkinnon Kivistön alueen laadukkaasta suunnittelusta ja toteutuksesta.

Palkintoperusteissa luonnonläheisyyden ja kaupunkimaisuuden kiitellään yhdistyvän Kivistössä hienolla tavalla. SAFAn mukaan Kivistön keskusta on edelläkävijä vahvaan suunnitteluvisioon pohjautuvassa kaupunkikehityksessä.

– Aluetta leimaavia piirteitä ovat laadukas rakennussuunnittelu ja virikkeellinen jalankulkuympäristö yhdistettynä hyviin julkisiin liikenneyhteyksiin, SAFAn palkintolautakunnan puheenjohtaja, SAFAn varapuheenjohtaja Hannu Salmi perustelee.

Kehäradan varteen, Kivistön ja Lapinkylän asemien ympärille rakentuvasta Kivistön keskustasta on kasvamassa 50 000 asukkaan kotikaupunki, jonka metsäalueilla sijaitsee useita arvokkaita luontoalueita. Kivistön keskustan ensimmäiset kodit valmistuivat vuonna 2015.