Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Vegaaniruokana" mannapuuro, muille lapsille tillilihaa – tällaista kouluruokaa Suomi söi vuonna 1969

Koululaiset ovat voineet nauttia kouluruoasta Suomessa jo reilun seitsemän vuosikymmenen verran. Laki maksuttomasta kouluruokailusta astui voimaan vuonna 1948.

Alkuvuosina oppilaat velvoitettiin koulun työajan ulkopuolella tekemään kohtuulliseksi katsottava määrä työtä ruokatarvikkeiden kasvattamiseksi ja keräämiseksi keittolaa varten.

Kouluruokailu on vuosikymmenien saatossa kokenut suuria muutoksia: aluksi tarjolla oli vain yksi ruokalaji, eikä esimerkiksi kasviksia kouluruoassa juurikaan käytetty. Tultaessa 1960-luvulle kasviksia lisättiin keittoihin – tällöin alettiin tarjota muun muassa pinaattivelliä ja kesäkeittoa.

Tasan 50 vuotta sitten myös kana, riisi ja spagetti alkoivat löytää tiensä koululaisten lautasille.

Kurkistus toukokuussa 1969 käytössä olleeseen kouluruokalistaan antaa hyvän kuvan siitä, millaisia ruokia suomalaislapset saivat koulussa.

Esimerkiksi espoolaisessa Hakalehdon yhteiskoulussa ruokalista näytti tältä:

Maanantai: lihaperunasoselaatikko, hillo Tiistai: Makkarakeitto Keskiviikko: Tilliliha, perunasose, punajuurta Torstai: (Koulua ei helatorstain vuoksi ollut) Perjantai: Paistettua kalaa, perunasose, punajuurta Lauantai: Pannukakku, hillo

Otsolahden päiväkodissa puolestaan nautittiin toukokuussa 1969 tällaisia ruokia:

Maanantai: Munamakaronilaatikko, maito, tee, voileipä Tiistai: Riisivelli, mehu, kurkkuvoileipä Keskiviikko: Makkarakastike, perunat, maito, kurkkua, teetä, voileipää Torstai: (Päiväkotiei helatorstain vuoksi ollut avoinna) Perjantai: Kalakeitto, teetä, voileipää Lauantai: Kaurapuuro, maito

Huomionarvoista on se, että vielä 1960-luvun lopussa ei kouluissa ja päiväkodeissa ollut juurikaan tarjolla pelkkiä kasvisruokia. Nykyisen kaltaisesta vegaanivalikoimista ei silloin osattu uneksiakaan.

Espoo on alkuvuonna 2019 ryhtynyt tarjoamaan vegaanista ruokaa perusopetuksessa ja lukioissa Vegaaniruokaa saa tekemällä erityisruokavalioilmoituksen. Espoossa on vajaat sataperusopetuksen ja lukion oppilasta, jotka syövät vegaanista ruokaa.

Espoon kaupunki aikoo muutoinkin muuttaa kouluissa tarjottavaa kasvisruokaa aiempaa vegaanisempaan suuntaan. Jatkossa osa kasvisruoasta tehtäisiin siis mahdollisuuksien mukaan ilman maitotuotteita ja munia, jolloin se sopisi myös vegaanista ruokavaliota noudattaville.

Kasvisruokien suunnittelun periaate säilyisi kuitenkin edelleen lakto-ovovegetaarisena eli maitotuotteita ja munia sisältävänä.