Odotus päättyy! Trendiketju Mikkeller avaa olutravintolan Helsinkiin – "Sopivaa paikkaa etsittiin yli vuosi"

Tanskalainen Mikkeller-panimo avaa kesällä ravintolan Helsingin ydinkeskustaan.

Olutharrastajien pitkään kaipaama baari sijaitsee Kalevankadulla. Suositulla olutravintola-alueella lähellä ovat muun muassaPikkulintu Ruttopuistoja Villi Wäinö.

– Sopivaa paikkaa on etsitty Helsingistä yli vuoden ajan. Mikkellerillä on ympäri maailmaa noin 50 ravintolaa. Ollaan jo vähän myöhässä tämän baarin kanssa, minun mielestäni Mikkeller ravintola olisi pitänyt olla Helsingissä jo monta vuotta, Lankila sanoo puhelimessa ravintolan remontin keskeltä, kertoo yrittäjä Janne Lankila.

Lankila kuvailee, että Mikkeller Bar Helsinki on baari, jossa on myös laadukas keittiö ja huolella tehtyä ruokaa.

Asiakaspaikkoja on 25. Skandinaavisessa sisustuksessa on käytetty suomalaista designiä.

– Olen seurannut Helsingin pienpanimokulttuuria ja huomannut, ettei isommalle ravintolalle ole tarvetta. Vuokrat ovat korkeat ja pieni paikka on helpompi saada täyteen päivittäin, Lankila pohtii.

Oluthanoja ravintolaan tulee 20. Niissä on pääosin Mikkellerin omia oluita, jotka vaihtuvat usein.

Janne Lankila toimii osakkaana oulunkyläläisessä ravintola Capperissa.

Mikkeller-ravintolan henkilökuntaan hän tutustui tanskalaisten ystäviensä kautta.

– Minulle tarjottiin mahdollisuus avata Mikkeller Helsinkiin. Lähdin mukaan ainoastaan siksi, että kyseessä oli Mikkeller, jota olen arvostanut vuosia.

Aikaisemmin omia ravintoloita Helsinkiin ovat avanneet muun muassa skotlantilainen Brew Dog -panimoja Virossa toimiva Sori Brewing -panimo.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.@mikkellerhelsinki Henry and Sally are coming to town this summer. We are working hard to get everything done at Kalevankatu #mikkellerhelsinki #mikkeller ————————— Moi kaikki! Henry ja Sally alkavat jo kurkistella Kalevankadun nurkilla. Teemme kovasti duunia, jotta saamme ravintolan auki rakkauden kesäksi 2019. Pysykää kuulolla.Henkilön mikkellerbeer (@mikkellerbeer) jakama julkaisu Touko 27, 2019 kello 2.26 PDT

Juttua muokattu 27.5. Mikkeller Bar Helsinki avataan Kalevankadulle.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut