Peniksen suurentamisesta uutta tietoa 1200 miehen tutkimuksessa – lääkäri kommentoi lehdelle

Marika Lumme

Peniksen pidennyshoidot eivät välttämättä tuo toivottua tulosta, vaan saattavat olla jopa vahingoksi. Asia käy ilmi englantilaisen King’s Collegen urologien tekemästä tutkimuksesta, johon on koottu parinkymmenen peniksen suurennushoitoa käsittelevän tutkimuksen tuloksia.

Tutkimus kattaa noin 1 200 miestä useista eri maista. Tuloksissa ilmenee, että leikattu penis voi vaurioitua, turtua tunnottomaksi ja jopa lyhentyä.

King’s Collegen urologi Gordon Muir kommentoi tutkimustuloksia The Guardian -lehdelle. Muirin mukaan peniksen pidennyshoitoja ei pitäisi tehdä juuri koskaan. Muir sanoo lehdelle, että hoitoihin hakeutuvilla miehillä on usein normaali penis, mutta he monesti kokevat, että penis on liian pieni.

Muirin mukaan yksityisellä sektorilla toimivien lääkäreiden ei pitäisi tehdä hoitoja lainkaan, sillä hän kokee toiminnan olevan väärin joka tasolla.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  2. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  3. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  4. Turvatalo auki kesälläkin
  5. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  6. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  7. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  8. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  9. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  10. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  11. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  12. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  13. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  14. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  15. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  3. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  4. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  5. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  6. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  7. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  8. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  9. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  10. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  11. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  12. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  13. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  14. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  15. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.