Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen uhanalaisten ja taantuneiden kalojen arvoista.
Asetus liittyy 1. toukokuuta voimaan tulleeseen kalastuslain muutokseen, jonka mukaan uhanalaisiin lajeihin kohdistuvien kalastusrikosten ja -rikkomusten yhteydessä tuomitaan valtiolle menetettäväksi se arvo, joka laittomasti saaliiksi otetulla kalalla on lajinsa edustajana.
Uuden menettämisseuraamuksen tavoitteena on tehostaa uhanalaisia ja taantuneita kalalajeja koskevien pyyntimitta-, rauhoitus- ja saaliskiintiösäännösten noudattamista ja samalla lajien suojelua ja kantojen elpymistä.
–Seuraamukset laittomasta kalastuksesta ovat tähän asti olleet niin vähäisiä, että seuraamusjärjestelmä on koettu osin tehottomaksi, sanoo asetuksen valmistelusta vastannut maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Sanna Koljonen
Esimerkiksi vaelluskalakantojen elinolojen parantamiseen tähdänneet kalliit toimenpiteet ovat joissain tapauksissa mitätöityneet kokonaan laittoman kalastuksen takia.
Suojeluarvojen vahvistamisen uskotaan lisäävän lajien suojaa laitonta kalastusta vastaan ja viestivän samalla myös yleisemmin uhanalaisten ja taantuneiden kalojen suojelullisesta arvosta ja laittoman kalastuksen moitittavuudesta.
Kalalajit, joita asetus koskee ovat lohi, järvilohi, ankerias, nahkiainen, taimen, harjus, nieriä, jokirapu sekä mereen laskevassa joessa tai purossa oleva siika.
Yksittäiset lajit on jaettu asetuksessa tarkoituksenmukaisiin suojeluyksiköihin tuoreimman uhanalaisuusarvioinnin ja kalastusasetuksen perusteella.
Suojeluarvoja koskevassa asetuksessa on yhteensä 23 erilaista arvoa, jotka vaihtelevat välillä 50–7 510 euroa. Suurin arvo on äärimmäisen uhanalaisella Vuoksen vesistöalueen järvilohella ja pienin arvo jokiravulla.
Samankin kalalajin suojeluarvo vaihtelee merkittävästi esimerkiksi vesistön mukaan.
Kalojen suojeluarvot:
1) Itämeren lohi: 170–3 470 euroa 2) Jäämeren lohi: 3 480 euroa 3) Järvilohi: 280–7 510 euroa 4) Ankerias: 3 510 euroa 5) Nahkiainen: 100 euroa 6) Taimen: 80–3 260 euroa 7) Harjus: 100–1 360 euroa 8) Nieriä: 240–5 100 euroa 9) Jokirapu: 50 euroa 10) Siika 460 euroa