Panimoliitossa heräsi pelko: Nostavatko SDP ja keskusta taas alkoholiveroa? – "Suomessa olutvero on EU:n korkein

Mikko Välimaa

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto vetoaa hallitusneuvottelijoihin, jottei alkoholin verotusta enää kiristettäisi Suomessa.

Liitto on huolissaan siitä, että hallitusohjelmasta neuvottelevat SDP ja keskusta ilmoittivat ennen eduskuntavaaleja kannattavansa alkoholiveron nostoa.

Jos veroa nostetaan, se kiihdyttäisi erittäin todennäköisesti matkustajatuontia kevyemmän verotuksen maista, kuten Virosta ja Latviasta, liitto arvioi.

– Jos Suomessa halutaan säilyttää kotimainen ja elinvoimainen panimoteollisuus, sen menestystä on tuettava maltillisella veropolitiikalla. Alkaneissa hallitusneuvotteluissa onkin veronkorotusten sijaan keskityttävä alan työpaikkojen turvaamiseen ja työllisyyden kohentamiseen, liitto vetoaa tiedotteessa.

Tilanne on kimurantti nyt siksikin, että Virossa hallituspuolueet ovat kirjanneet hallitussopimukseensa valmiste- ja arvonlisäverojen alennuksia alkoholijuomille.

– Tämä on muistettava, kun juuri alkaneissa hallitusneuvotteluissa päätetään verolinjauksista. Jos hintaero Suomen ja Viron välillä kasvaisi edelleen, kotimaanmyynnistä saatavat verotulot jäävät Suomessa saamatta, muistuttaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen tiedotteessa.

Pakarisen tausta on keskustapuolueessa, ja viime hallituskaudella hän toimi Juha Sipilän (kesk.) erityisavustajana.

Suomessa olutvero tällä hetkellä jo EU:n korkein. Panimoliiton mukaan se on yli kaksinkertainen Viroon ja lähes 20-kertainen Saksaan verrattuna.

Useissa EU-maissa alkoholijuomien valmistus ja tuotanto on osa teollisuus- ja maatalouspolitiikkaa, kotimaista maataloutta ja tuotantoa halutaan verotuksellisesti suosia, Pakarinen muistuttaa.

– Tämän toivoisi toteutuvan Suomessakin, sillä panimotuotteiden valmistukseen liittyy pitkä arvoketju kuluttajille. Lisäksi panimot työllistävät suoraan noin 1 700 henkilöä ja välillisesti esimerkiksi ravintoloissa, kuljetusalalla ja maataloudessa noin 23 000 henkilöä.

Pakarisen mielestä alkoholiverotus ei ohjaa kulutusta väkevistä juomista mietoihin juomiin. Toinen epäkohta on hänen mukaansa virvoitusjuomien verotus, joka ulottuu myös sokerittomiin kivennäis- ja lähdevesiin.

– Virvoitusjuomavero on fiskaalinen vero, joka kapea-alaisuutensa vuoksi on ohjausvaikutuksiltaan huono. Vero ei myöskään ole kilpailuneutraali eikä sitä voi perustella terveysargumenteilla, sillä vain noin viisi prosenttia suomalaisten nauttimasta sokerista tulee virvoitusjuomista, Pakarinen katsoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  2. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  3. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  4. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  5. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  6. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  7. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  8. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  9. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  10. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  11. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  12. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  13. T24: Korona romahdutti Virossa yöpyneiden turistien määrän huhtikuussa – Laskua oli 95 prosenttia
  14. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  15. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  3. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  4. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  5. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  6. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  9. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  10. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  11. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  12. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  13. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  14. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  15. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.