Mies, 25, hakkasi uhriaan metsästysveitsellä kylpyhuoneessa – raa'asta murhasta elinkautinen Helsingissä

Jari Pietiläinen

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Irwin Antton Heiken, 25, elinkautiseen vankeusrangaistukseen Helsingin Jakomäessä viime joulukuussa tapahtuneesta murhasta.

Henkirikos tapahtui kahdessa vaiheessa. Murhasta tuomittu mies pahoinpiteli ensin toisen miehen kanssa uhria kylpyhuoneessa. Uhria lyötiin ja potkittiin ylävartaloon, päähän ja alaraajoihin, ja tämä jätettiin kylpyhuoneen lattialle makaamaan.

Hetken päästä Heike palasi metsästysveitsen kanssa ja jatkoi väkivaltaa. Hän löi uhria veitsellä pään ja kasvojen alueelle.

Käräjäoikeuden mukaan pahoinpitely oli jatkunut kaiken kaikkiaan suhteellisen pitkään ja sen luonne oli muuttunut teon aikana myöhemmin huomattavasti raaemmaksi kuin aiemmin.

Oikeuden mukaan tappaminen tapahtui erityisen raa'alla ja julmalla tavalla.

Murhasta tuomittu määrättiin maksamaan uhrin puolisolle ja lapselle yhteensä lähes 26 000 euroa.

Toinen pahoinpitelyyn osallistunut mies tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kolmas asunnossa ollut mies tuomittiin 60 päiväsakkoon rikoksentekijän suojelemisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  2. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu
  3. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  4. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  5. Kansanmusiikkin festivaali Etno-Espa toteutuu elokuun alussa – järjestäjät rajaavat yleisömäärää
  6. T24: Virossa yöpyneiden matkailijoiden määrä pysyi alhaisena myös toukokuussa
  7. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna
  10. Lukijalta: Suurkiitos kuntoportaista
  11. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  12. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  13. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  14. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  15. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  3. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  4. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  5. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  6. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  7. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  8. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  9. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  10. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  11. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  12. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna
  13. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  14. Peliautomaatit avataan taas, mutta aiempaa harvempina – Veikkaus vähentää automaattien määrää 40 prosenttia, ensi vuonna voimaan vielä rajumpi uudistus
  15. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.