Helsinkiläismies on saanut jo kaksi 89 euron "sakkoa" kaupunkipyörän käytöstä – "Alkaa pian taksilla kulkeminen olla halvempaa"

Jukka Hämäläinen

Kaupunkipyörän epäonnistuneesta lukituksesta seuraa 80 euron viivästysmaksu, johon lisätään viiden tunnin käyttömaksu 9 euroa eli yhteensä 89 euroa.

Suivaantuneelle Helsingin Uutisten lukijalle on käynyt näin huonosti jo kahdesti tänä keväänä.

– Ensimmäisestä kerrasta viivästysmaksu suostuttiin palauttamaan, mutta nyt toisesta maksusta käydään tappelua, citypyöräilijä kertoo.

Pyörien käytön ohjeistus on hänestä edelleen epäselvää eikä käyttökokemuskaan ole ollut parhaasta päästä.

– Olisi mielenkiintoista tietää, olenko ainoa jolla on ollut huonoja kokemuksia, pyöräilijä miettii.

– Alkaa taksilla kulkeminen olemaan pian halvempaa kuin kaupunkipyörät.

Kaupunkipyörien asiakasviestintää hoitavan HSL:n johtava suunnittelija Tarja Jääskeläinen ei ole kuullut, että pyörien lukitsemisessa olisi suurempaa ongelmaa. Hänelle on tullut asiasta yksi yhteydenotto.

– Arvioisin että 90-prosenttisesti pyörien palauttaminen onnistuu normaalisti. Mutta olen itsekin huomannut, että välillä se ei onnistu.

– Niissäkin tapauksissa pyörän palauttaminen on onnistunut, kun asemalla on kokeillut toista paikkaa.

Kaupunkipyörien kotisivuilla ohjeistetaan toimimaan samalla tavalla: ensin kannattaa kokeilla saman aseman toista paikkaa, ja jos sekään ei onnistu, voi pyörän todennäköisesti lukita telineeseen onnistuneesti lähimmällä toisella asemalla.

– Palautus voi joskus epäonnistua tietoliikenneyhteyksien katkosten takia, Jääskeläinen kertoo.

– Pyörän palauttaminen on aina asiakkaan vastuulla. Kannattaa malttaa odottaa kuittaus palautuksesta, hän kehottaa.

Jos asema on täynnä, kaupunkipyörän voi kiinnittää pyörän mukana kulkevalla vaijerilla aseman välittömään läheisyyteen pylvääseen tai vaikka toiseen citypyörään.

Myös viime kesänä pyörien palauttamisessa täydelle asemalle ilmeni ongelmia, kun osa asiakkaista kuvitteli palauttaneensa pyörän, mutta se jäikin taukolukitus-tilaan ja maksua palauttamattomasta pyörästä. CityBike Finland paransi tuolloin pyörien palautusohjeita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  2. Poliisi varautuu isosti nuorten juhlintaan Helsingissä – yksi paikka "oirehtii" erityisen paljon  
  3. Laivamatkustaja voi pian ostaa parkkipaikan etukäteen Helsingin satamasta
  4. Maskikauppa käy kuumana – Apteekit ja kaupat vakuuttavat maskien riittävän
  5. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  6. Poliisi vaitonainen miehen epäiltyyn murhaan liittyvistä tutkimuksista Helsingissä – 12 epäiltyä pidätetty: 10 miestä, 2 naista
  7. "Mukavaa kesän jatkoa: elokuu toimii aina" – J. Karjalainen joutui jälleen siirtämään jättikonserttiaan
  8. Naisia kiusataan netissä ulkonäöstä, miehiä liikunnasta – "Henkilöitynyttä ja raakaa"
  9. Helsingin ydinkeskustaan ilmestyi erikoinen viherilmiö – syynä 80-vuotispäivät
  10. T24: Lue, mitä kaikkea Tallinnassa tapahtuu tänä syksynä
  11. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  12. T24: Tallinna isännöi Tall Ships Race -purjelaivatapahtumaa kesällä 2021 – Myös Turku on yksi tapahtuman isännistä
  13. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  14. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  15. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  2. Kasvomaskit tulossa joukkoliikenteeseen: "Pakko vai suositus?" –  HSL aikoo reagoida nopeasti
  3. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  4. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"
  7. Poliisi varautuu isosti nuorten juhlintaan Helsingissä – yksi paikka "oirehtii" erityisen paljon  
  8. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  9. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  10. T24: Tallinnassa avautuu viikonloppuna täysin uudenlainen konseptihotelli – Citybox-hotelli ei tarjoa asiakaspalvelua vaan edullista majoitusta
  11. Sofi Kallio, 26, siirsi koronan vuoksi unelmahäitään ja menetti täydellisen juhlapaikan – sormuksiin jäi väärä päivämäärä
  12. Kauppakeskusravintola yritti tarjota asiakkaille luksuslounasta – tätä ruokaa suomalaiset oikeasti halusivat
  13. Katastrofaaliselle hanhiongelmalle vaaditaan loppua – kaupunki:  "Alamme valmistella ratkaisua"
  14. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  15. T24: Tallinnan sataman uudistunut D-terminaali avasi ovensa – Kahden vuoden remontti on vihdoin ohi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.