Aikuisviihdesivusto paljastaa: Yhdessä hakukategoriassa 2000 prosentin kasvu

Brie Larson eli Captain Marvel. Pressikuva

Toni Tervo

Jos et elä kiven alle piilotetussa tynnyrissä, niin olet todennäköisesti huomannut Avengers: Endgamen saapuneen elokuvateattereihin.

Marvelin masiivinen supersankarieepos näkyy paitsi katukuvassa, mutta myös pornosivustoilla. Men's Health kertoo, että aikuisviihdesivustolla on nähty viime aikoina iso piikki elokuvaan liittyvien hahmojen haussa.

Ilmiö ei ole uusi, sillä edellisen Avengers-elokuvan aikaan sarjakuvahahmoihin liittyvät pornohaut kasvoivat huimat 365 prosenttia. Endgamen lähestyessa haut ovat sivuston mukaan lisääntyneet uskomattomat 2000 % prosenttia.

Keitä supersankareita käyttäjät sitten pornoelokuvissa toivovat näkevänsä?

Ykkössuosikkina on sarjan tuorein tulokas Captain Marvel, jota näyttelee tämänkin jutun kuvassa esiintyvä Brie Larsen.

Pornon miesvaltaisesta käyttäjäkunnasta oman lukunsa kertoo varmasti se, että toiseksi haetuin on Scarlet Johanssonin näyttelemä Black Widow eli Musta Leski.

Sitten homma meneekin niin sanotusti mielenkiintoisemmaksi. Kolmantena löytyykin nimittäin Tom Hollandin tulkitsema Spider-Man ja neljänneltä sijalta Hulk.

Kyllä. Hulk.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  2. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  3. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  4. Sympaattinen lättähattu kulkee Helsingin ja Porvoon välillä vielä 4 kertaa – junankuljettaja Gunnar kehuu kurvikkaan reitin erikoisuuksia
  5. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  6. T24: Korona sotki Hiilamon perheen suunnitelmat - Karibian purjehdus vaihtui veneilyyn Baltiassa ja Riian lahdella
  7. T24: Alkoholin kulutus kasvoi Virossa vuonna 2019 – Syynä halventuneet hinnat ja kasvava tulotaso
  8. Kaupunki kysyy asukkaiden ajatuksia terveyspalveluiden ulkoistamisesta – muutos tapahtuu ensi vuoden alussa
  9. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  10. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  11. Musiikkitalo saa lasiterassin, joka on auki pitkälle talveen – Lauri Haav aloittaa ilmaiset kesäkeikat torstaina
  12. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  13. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  14. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  15. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  3. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  4. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  5. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  6. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  7. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  10. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  11. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  12. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  13. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  14. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  15. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.